sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tunnelmia tänään...



Olen odottanut jotain niinkin maallista kuin uusia toppahousuja kuin kuuta nousevaa. Tämän aamun kirkas, sininen taivas ja hohtava, uusi hanki kiskoivat minut sekä ylös sängystä että ulos ovesta kameran kanssa. Onneksi, vihdoinkin, on talvi! Olen kaivannut hangessa kuljeksimista. Rakastan pehmeää, lentävää lunta, kun potkin sitä edelläni poluilla, joita kukaan muu ei ole vielä kulkenut. Kylmä, sopivassa määrin, tuntuu ihanalta iholla - jos on tarpeeksi vaatetta, ettei tarvitse palella. Aurinko on taas uuden vuoden noustua kirkkaampi, ja enemmän läsnä. Tänään järven ylle noussut aurinko toi vuoden takaiseen auringonpimennykseen lisättäväksi uuden kokemuksen: hienot, sateenkaarimaiset halot molemmin puolin kirkkautta. Samaa näkyä pysähtyi katsomaan yksi jos toinenkin. Kävelin alas rantaan, jonne meiltä ei ole pitkälti, ja nautin silmät kiinni auringosta. Olen uskomattoman onnellinen asuessani niin lähellä niin kaunista maisemaa. Alati erilainen, välillä puiden takana kadoksissa oleva järvi, tänään hyvin uhuen, vaalean kerroksen alla, vahvoja, kirskuvia railoja pinnassaan, jotka johtivat kohti palavaa aamuaurinkoa. Entäs ne erilaiset puut ja niiden muodot - keskeltä katkenneita runkoja vesirajassa, kapeita viipperöitä lehtipuita, jykeviä honkia rinteessä, lumen alle kiinni jääneet viimeiset lehdet ja norkot? Tätä samaa rantaa olen kävellyt edes takaisin kyllästymättä. Matkallani näen aina jotain muutakin elämää: lenkkeilijöitä, hassuja koiria - tänään isäntä oli lähtenyt beaglensa kanssa jänisjahtiin ja hassun mustan terrierin parta oli jäässä. Joutsenet asuvat yhdessä poukamassa järvellä, josta niitä keväisin ja syksyisin helposti näkee. Talvisena aamuna kokonainen puu tilkuttavia pikkulintuja nauttimasta viimeisiä marjoja lumen alta. Saan tästä paikasta energiaa, inspiraatiota, spontaaneja hymyjä itsekseni puiden keskellä.