keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lainapuutarhan kevät

Untitled
Uusi vuosi kasvaa!

Tein polviin asti mudassa ja kyynärpäihin asti mullassa hommia lainapuutarhassa. Vanha puutarha, tai ne useat erilaiset tilat joihin se jakautuu ja joihin olen mennyt upottamaan sormeni, kutsuivat maan paljastuttua. Raivasin, riuhdoin, riivin, raastin, leikkasin, lakaisin ja kompostoin, näinkin asian voisi muotoilla. Aloitteleva puutarhuri yrittää aloittaa homman hitaasti, ja katsoa ennen kuin katuu. Nyt pienimuotoisen puuttumisen jälkeen yli satavuotias puutarha saa kasvaa hiukan ja kertoa, mistä on tehty. Sen jälkeen voi taas tehdä jotain uutta. Ihanaa, kun tietää, että ilman minuakin kaikki toimisi kuten tähän asti. Heinä, nokkonen, vuohenputki ja villiruusu vain menestyisivät vuosi vuodelta paremmin. Pidän tätä leppoisana haasteena ja rankkana työleirinä samaan aikaan.

Untitled
Vanha hapertuu... 

Untitled
...vihertyy...

Elämän lankaa
...vaan jaksaa kestää...

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sateista viikonloppua!

Untitled

Kevään pölyjen ja meidän tapauksessa loppujen lumien sulamisen vuoksi toivon kaikille oikein sateista viikonloppua!


For the dusty or still snow-covered streets, I wish everyone a Very Rainy Weekend ;) England can have the sun for a while now!




Untitled

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Puutarhasuunnitelmia, osa II

Etupihaan olemme ehtineet keskittyä jo takapihaa enemmän, ja onneksi näin. Sisäänkäynti oli kaikkea muuta kuin kutsuva harmaina autokatoksineen ja puolikuolleine angervoineen. Talon syvässä varjossa ja pohjoiseen suuntaan oleva etupiha on haastava kasvupaikka, erityisesti aivan oven ja ikkunan edusta kaipasi ajatuksen kanssa tehtyä suunnitelmaa.

The Front
Näin kalseasta tilasta lähdettiin liikkeelle.

Whole Front Plan
Aloitin etupihan muutoksen kaivamalla keittiön ikkunan alustan kitukasvuiset, lehdettömät angervot pois. Sitten alkoikin samaan tilaan penkin suunnittelu.
Runsaan uuden multamäärän jälkeen penkkiin on istutettu kotkansiipisaniaisia, jotka viihtyvät kosteassa, pimeässäkin nurkassa hyvin, sekä korkeutta lisäämään riipparaita. Lisäksi penkissä kasvaa korkeita tarhakulleroita, punalehtistä tarhakeijunkukkaa sekä varjoyrttiä.

Front Garden, Sept 2011
Viime syyskuussa etupihan alue näytti tältä.


Front Garden, Sept 2011

Ovenvieruspenkin lisäksi etupihalla on jonkin verran nurmea, ihana värikäs pihlaja sekä pientä angervoa tienvieressä. Istutin pienen aidan viereen joitakin kasveja, mutta en tiedä vielä, miten ne ovat suuren lumikuorman alle säilyneet hengissä. Etupihaan syntyi syksyllä myös tulppaanipuutarha, kun kaivoin kuopat ihanille tummanpunaisille 'Red Riding Hood'-tulppaaneille sekä kirjavalehtiselle 'Hemispherelle'. Nämä toivottavasti tulevat joskus vielä kovin korkean hangen alta esiin. Autokatosaidalla on joka vuosi kasvanut köynnöksiä, katsotaan, mitä sitä tänä vuonna keksisi.

Kaipaan vielä muutosta aivan talon edustalla olevan kivierämaan kanssa. Sain ystävältäni ehdotuksen, että yrittäisin kasvattaa kiville sammalta, ja ihastuin ajatuksesta kovasti. Vihreää ja vehreää, kiitos kyllä! Lisäksi haluaisin tehdä jokseenkin surkealle angervoistutukselle kasvojenkohotuksen ja lisätä sen yhteyteen jotain muuta mukavaa. Ikuisuuskysymys on, että mihin laatoituksen levennys on mahdettu alkujaan tarkoittaa? Voisin aina kaivaa nämä laatat ylös, laajentaa niillä takapihan patiota syvyyssuunnassa ja laajentaa istutuspenkin etupihalle niidenkin tilalle... Ideoita ja ehdotuksia pihamuutoksiin otan mielelläni vastaan myös teiltä!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Puutarhasuunnitelmia

In the Garden: Winter panorama
Taloyhtiömme pihaa talviasussaan

Tänään esittelyvuorossa on meidän puutarhamme ja siihen liittyvät suunnitelmat. Asumme 2000-luvulla vanhalle laidunmaalle rakennetussa asumisoikeusrivitaloyhtiössä. Piha ei ole valtaisa, muttei pienenpienikään, ja täten oikein hyvä opiskelualusta ensimmäistä pihaa laittavalle. Pihaan on alkujaan istutettu omenapuu (oikein maukkaita omenia onkin!) ja kaksi mustaherukkaa sekä pihoja rajaamaan norjanangervoa. Muu ala on enemmän tai vähemmän nurmikkoa - tai sammalta. Pihan perällä on pihavarasto sekä koko yhtiön pihaa rajaamassa valkoinen lauta-aita. Piha on jokseenkiin etelään suuntautuva, mutta pihavaraston varjo kattaa pihan alaosan suurimman osan päivästä. Täydessä paisteessa talon vieressä patiolla on sitten helteillä erittäin lämmin - naapuri oli mitannut 56 astetta omallaan!

Mitään istutuksia pihassa ei meidän sisäänmuuttaessamme ollut. Patio ylsi vain puoleenväliin seinää. Suunnitelmani pihan muuttamiseksi runsaammaksi kasvikeitaaksi onkin hyvin suuri muutos alkuperäisestä.

Garden: Before & Planned
Vasemmalla alkuperäinen takapiha, oikealla hahmotelmani puutarhan tulevaisuudesta

Kuten kuvasta havaita saattaa, kaipaan pihaan muutakin täytettä, kuin pelkkää leikattavaa ruohikkoa. Tavoitteenani on muovata neliskanttisesta tilasta pyörempi kulmaistutuksin sekä tuoda korkeutta köynnöksillä ja uusilla pensailla. Olen aloittanut kulmien muotoilemisen pation oikeasta nurkasta sekä varaston varjosta, ja tänä vuonna keskityn pation vasempaan reunaan, johon suunnitelmissa on pienen kasvimaan rakentaminen. Siitä eteenpäin varastoa kohden varjossa viihtyviä kasveja ja toivottavasti mukana on myös korkeampi pensas tai puu. Lisäksi vedenkeruuseen on tarpeen saavi.

Taka-aitaan on jo tehty oma portti meidänkin asuntomme kohdalle. Sen viereen haluan rakentaa myös oman istutusalueensa. Pation oikeanpuoleiseen reunaan angervojen eteen haluan auringossa viihtyviä kasveja, ja erityisesti ruusuja. Aloitin tämän nurkan penkin teon viime vuonna sen jälkeen, kun laajensimme pation koko pihan levyiseksi naapurin lahjoitettua lisää laattoja tähän tarkoitukseen. Haaveilin puisesta terassista, mutta koska budjetti pihaan on pieni, päädyimme tähän yksinkertaisempaan ratkaisuun. Jonkinlaiset astinkivet tai polku pihan läpi tulevat myös kysymykseen, koska ruoho ei askeltamista kovin hyvin kestä.

The Cat Enclosure: How it fits on the patio

Pihan rakentaminen on alkanut toden teolla viime keväänä, jolloin mies nikkaroi kissoille ulkoiluaitauksen pation vasempaan reunaan. Kissat ovat viihtyneet omalla parvekkeellaan läpi talven, ja koska kulku on saunan ikkunan kautta, ei sisällä edes tarvitse palella ikkunan ollessa auki. Kuvassa Sonja katselee maisemia ikkunalta. Istutin aitauksen reunaan villiviinin ja ajattelin siihen lisävarjoa tuomaan istuttaa myös jotain yksivuotista tänä kesänä. Aitauksen lisäksi olemme koonneet lauta-aitaa myös vasemman puoleisen naapurin välille, ja tarkoitus on asentaa sitä myös toiselle puolelle. Valkoista maalia vielä päälle, niin hyvä tulee.

Suunnitelma on siis hahmoteltu ja toteuttaminen aloitettu. Pienen budjetin pihaa tehdään sen mukaan, kun mahdollisuuksia on. Seuraavaksi esittelyvuorossa on etupiha.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kevät nousee!

First troopers

Kaikessa hiljaisuudessa hanget ovat takapihallamme ohenneet olemattomiin asti ja pensaiden ja puiden alta näkyy vihreää elämää. Lupaus lämmöstä ja väreistä on aivan kosketeltavissa jo! 

Untitled

Lunta on vielä jäljellä etenkin etupihan pohjoisvarjoissa, mutta joka vuosi se on tähänkin mennessä sulanut, ja nurmikin kasvanut kauniisti sen alta. 

Untitled

Untitled

Untitled

Uskaliaita tänä keväänä ovat ainakin narsissit omenapuun alla, norjanangervojen varjostamat krookukset sekä villiviinin juurelle ilmeisesti tunkeutuvat allium-sipulin versot. Tulppaanejen valloitusta etupihan kulkuväylän vieressä joudumme siis vielä odottamaan. 

Untitled

Omenapuun leikkuu on vielä vaiheessa ja lainapuutarhassani maaseudulla kaikki puut ja pensaat odottavat vielä. Ehkäpä ensi viikonloppuna olisi jo tarpeeksi lämmin ja vain nilkkasyvyinen hanki? 

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Takatalvi

Takatalvi: Aurattavaa riittää
Viime viikonvaihteessa saapui pyry, ja sitähän sitten riitti! Meillä satoi takapihan sulaneet kohdat täyteen - itse asiassa polvikorkuiseksi hangeksi jälleen. Keskustassa taisteltiin lumensiirron ja katolta putoavien jäämassojen kanssa taas uudelleen, vaikka kaikki odottivat jo kevään saapuneen. Tässä pääsiäiseksi tunnelmia huhtikuun hangista.

Takatalvi: Lumikasat Keskustorilla

Tarpeeksi tuli lunta Keskustorille. 

Takatalvi: Keskustorin hanki

Takatalvi: Kevätkukat

Ei se paras keli narsisseille... 

Takatalvi: Pyörällä töihin

Pyörällä pääsee myös talviseen aikaan.

Takatalvi: Misson mun pyörä?

... Jos vaan pyörä löytyy vielä.

Takatalvi: Lintumies ja sorsat

Tämä mies tuli ruokkimaan sorsia, kuten kertoi joka viikko tulevansa.

Takatalvi: Penkit

Takatalvi: Polku Koskipuistossa

Takatalvi: Kosken rannassa

Takatalvi: Pulkkakausi jatkuu

Jotkut ehtivät jo kaivaa pyörät esiin, toiset eivät vielä luopuneet pulkistaan. 

Takatalvi: Haluutko tötterön?

Jäätelökautta odotellessa.