perjantai 13. huhtikuuta 2012

Puutarhasuunnitelmia, osa II

Etupihaan olemme ehtineet keskittyä jo takapihaa enemmän, ja onneksi näin. Sisäänkäynti oli kaikkea muuta kuin kutsuva harmaina autokatoksineen ja puolikuolleine angervoineen. Talon syvässä varjossa ja pohjoiseen suuntaan oleva etupiha on haastava kasvupaikka, erityisesti aivan oven ja ikkunan edusta kaipasi ajatuksen kanssa tehtyä suunnitelmaa.

The Front
Näin kalseasta tilasta lähdettiin liikkeelle.

Whole Front Plan
Aloitin etupihan muutoksen kaivamalla keittiön ikkunan alustan kitukasvuiset, lehdettömät angervot pois. Sitten alkoikin samaan tilaan penkin suunnittelu.
Runsaan uuden multamäärän jälkeen penkkiin on istutettu kotkansiipisaniaisia, jotka viihtyvät kosteassa, pimeässäkin nurkassa hyvin, sekä korkeutta lisäämään riipparaita. Lisäksi penkissä kasvaa korkeita tarhakulleroita, punalehtistä tarhakeijunkukkaa sekä varjoyrttiä.

Front Garden, Sept 2011
Viime syyskuussa etupihan alue näytti tältä.


Front Garden, Sept 2011

Ovenvieruspenkin lisäksi etupihalla on jonkin verran nurmea, ihana värikäs pihlaja sekä pientä angervoa tienvieressä. Istutin pienen aidan viereen joitakin kasveja, mutta en tiedä vielä, miten ne ovat suuren lumikuorman alle säilyneet hengissä. Etupihaan syntyi syksyllä myös tulppaanipuutarha, kun kaivoin kuopat ihanille tummanpunaisille 'Red Riding Hood'-tulppaaneille sekä kirjavalehtiselle 'Hemispherelle'. Nämä toivottavasti tulevat joskus vielä kovin korkean hangen alta esiin. Autokatosaidalla on joka vuosi kasvanut köynnöksiä, katsotaan, mitä sitä tänä vuonna keksisi.

Kaipaan vielä muutosta aivan talon edustalla olevan kivierämaan kanssa. Sain ystävältäni ehdotuksen, että yrittäisin kasvattaa kiville sammalta, ja ihastuin ajatuksesta kovasti. Vihreää ja vehreää, kiitos kyllä! Lisäksi haluaisin tehdä jokseenkin surkealle angervoistutukselle kasvojenkohotuksen ja lisätä sen yhteyteen jotain muuta mukavaa. Ikuisuuskysymys on, että mihin laatoituksen levennys on mahdettu alkujaan tarkoittaa? Voisin aina kaivaa nämä laatat ylös, laajentaa niillä takapihan patiota syvyyssuunnassa ja laajentaa istutuspenkin etupihalle niidenkin tilalle... Ideoita ja ehdotuksia pihamuutoksiin otan mielelläni vastaan myös teiltä!

8 kommenttia :

  1. Siis tuo nurkkaushan on ihan älyttömän ihana! Hienohienohieno!!

    VastaaPoista
  2. Alku näyttää ainakin hyvältä! Oletko tutustunut kirjoihin "Ihana pieni puutarha" (Christel Kvant) ja "Citypuutarhat" (Lena Israelsson)? Minä hankin kyseiset kirjat ennen kuin tajusin, että 2000 neliön pihamme on puutarhamaailmassa oikeasti aika iso. Molemmissa kirjoissa on minusta todella hyviä ideoita etenkin pienen puutarhan rakentamiseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sanna :) Minustakin se on onnistunut oikein hyvin. Kivikkoa jää siis metrin verran tuon istutuksen ja keittiön ikkunan väliin, ja se on ikävästi juuri se paikka, mihin katse hakeutuu ovelle tultaessa. Siihen vielä kasvojenkohotus :)

    VastaaPoista
  4. Hei Paula! Kiitos kirjavinkeista - molemmat ovat vielä minulle tuntemattomia teoksia. Olen lainaillut ahkerasti kirjoja kyllä, mutta mitään erityisesti pieniä pihoja käsittelevää en ole kirjastosta vielä löytänytkään. 2000 neliön tontti on kieltämättä jo aika iso, ainakin näin kaupunkilaisnäkökulmasta, ja siihen mahtuu paljon erilaisia alueita. Kiva kun tulit vinkkaamaan kirjoista!

    VastaaPoista
  5. although lichen is over here a sign of humidity (not so good) i must say you have photographied it beautifull ! by now hopefully Spring & some greener colors are now with you ...

    VastaaPoista
  6. Well congratulations on the garden make-over ! we all need some green in our lives :) Today was sunny and I'm sore tonight because of yard work !!

    VastaaPoista
  7. Thank you :) Moss is taking over the grass in damp places in our small garden, and it would need a lot of work done before it would disappear. Gladly it still provides some colour... Green it is only getting little by little, starting with weeds pushing through the ground... But yes, finally!

    VastaaPoista
  8. It is a plan in the making yet but it already makes me happy. In a way I am glad for the blank canvas I was given to create on. I'm feeling sore too, now that I am working more and more in three different gardens. I'll write more about the process later.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!