maanantai 14. tammikuuta 2013

Puutarhani aarre | My garden treasure

Missing summer!


Pakkasen purressa onkin hyvä palata taas kesään ja miettiä tulevaa kevättäkin. Kukkamessut- ja tapahtumat ovat minulle vielä aika uusi juttu, kuten koko puutarhaharrastus, mutta Uudessakaupungissa järjestettävät keväiset kukkamessut osuivat kutsuvina silmääni. Samassa yhteydessä on mahdollista osallistua haasteeseen, jossa voi voittaa lippupaketin kyseiseen tapahtumaan.


Untitled Untitled


Puutarhani aarre -haasteessa kerron puutarhani suurimmasta aarteesta. Itse asiassa kyseessä on tulevan mökkipuutarhani ihkaensimmäinen oma ostos ja tämä kaunokainen on ihanan romanttinen, puhtaanvalkoinen kerrottu reunuspäivänkakkara. Ostin viisi tainta näitä periaatteessa yksivuotisia, mutta helposti siementäviä ja lumen alla osittain säilyviäkin kukkia Ahlmanin puutarhapäiviltä viime keväänä. Ja nehän osuivat mökin etupihan penkkiin kuin nenä päähän! Ne päätyivät koristamaan myös mökin lasikuistia, koska koko kesän kukkivina niistä riitti leikattavaakin. Aivan mahtavasti onnistunut Tanskan kuningatteren hovituliainen siis! Kiitokset näistä lähtevät Ylöjärvelle Myllyhermannin unelmapuutarhan Pirjolle ja Markulle.


Untitled


My absolutely garden treasure is the double-flowered Feverworth that originates from the Danish royal court. The daisy-like flowers in the their pure white colour brightened my summer last year and I am hoping they have survived for the next, too. 


Untitled
Myös hyönteiset tuntuivat pitävän reunuspäivänkakkaroistani


Untitled Untitled


Jos haluat osallistua haasteeseen, kirjoita omassa blogissasi puutarhasi aarteesta ja käy lisäämässä se kukkamessujen blogiin kommentiksi, niin olet mukana kilpailussa.


Kesämuistoissa,

With memories of the summer,


Untitled

15 kommenttia :

  1. http://saveajapapuja.blogspot.fi/15. tammikuuta 2013 klo 12.51

    Uudenkaupungin kukkamessujen kommenttilaatikkoon olit saanut blogisivusi linkin piilotettua sanaan. Kun meillä muilla blgogilinkki oli kokonaisena tekstissä, niin sinulla se oli piilotettuna ja aktiivisena. Meidän muiden linkit pitää leikata ja liimata osoiteriviin, kun sinun linkkisi vei klikkaamalla perille. Miten sait tehtyä kommenttilaatikkoon aktiivisen-piilotetun linkin?

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Kiitos osallistumisesta blogihaasteeseemme!
    Kukkamessujen väki

    VastaaPoista
  3. Tein tästä pienen kuvan, kun tuota koodia en saa muuten näkyville. Olen siis kopioinut pienen HTML-koodipätkän siihen komenttilootaan, tähän tyyliin:

    VastaaPoista
  4. Kiitos, toivottavasti onni potkii :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti tuosta saa selvää ja on ymmärrettävissä :) Klikattavaan, aktiiviseen sanaan voi sitten kirjoittaa ihan mitä vaan, vaikka "kliks tästä" tai "minun blogini" tai mitä mieleen tulee.

    VastaaPoista
  6. http://saveajapapuja.blogspot.fi/15. tammikuuta 2013 klo 17.38

    Kiitos, Pitääpä laittaa tuo muistiin. Aika jännä, ettei kommenttilootassa ole valmiina tuota linkin piilotusta. Toisaalta kirjoitetun linkin maalaamalla pääsee suoraan avaamaan sen sivun, mutta kyllä se vähän on kökön näköistä. On tottunut jo siihen, että tekskteissä linkit ei ole "paljaana" vaan piilotettuna.

    VastaaPoista
  7. Beautiful photos, so full of gorgeous light and colour! x

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana kukka! Tajusinko oikein, että on monivuotinen?

    VastaaPoista
  9. Jollain asteella kai niin voi sanoa. Se oli kuulemma säilytnyt useita talvia hankien alla elossa tuolla Myllyhermannissa, ja siementää paikalleen sitten sen verran, että kasvun pitäisi olla turvattu, jos ei pakkasista selviäkään. Palaan keväällä asiaan, jos ovat hyvin selvinneet.

    VastaaPoista
  10. Thank you so much Éadaoin! I appreciate your comment so much!

    VastaaPoista
  11. http://saveajapapuja.blogspot.fi/17. tammikuuta 2013 klo 19.06

    Mielestäni jo kiittelin hyvästä vastauksesta, mutta taisin sählätä sen kanssa. Kiitos! Pitää laittaa tuo vastauksesi talteen. Hassua, ettei kommenttiloolatassa ole mahdollisuutta piilottaa linkkiä.

    VastaaPoista
  12. http://saveajapapuja.blogspot.fi/17. tammikuuta 2013 klo 19.10

    No, niin taas sähläsin ja täyttelen sinun kommenttilootaasia. Etsin omaa uutta kommenttia edellisten alta, kuten se Bloggerissa on. En huomannut, että se on edellisten päällä. Tulipa nyt kiiteltyä oikein kaksin verroin :)

    VastaaPoista
  13. Eipä tuo mitään haittaa. Tämän toiminta on hiukan Bloggerista eroavainen...

    VastaaPoista
  14. Aivan upeita kuvia ja tulee niin ikävä kesää näitä katsoessa! <3 Reunuspäiväkakkarat eivät ole koskaan näyttäneet noin hyviltä kuin tuossa viimeisessä kuvassasi. <3

    VastaaPoista
  15. Kyllä se kesä sieltä tulee vielä :) Meillä on onneksi neljä ihanaa vuodenaikaa ihailtavaksi, vaikka todellakin talvella kaipaisi jotain elävää nytkin.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!