lauantai 2. helmikuuta 2013

Puutarhakirjojen lumoissa | Charmed by gardening books


Koska sää on viime päivinä ollut lähinnä harmaa ja loskainen, olen uppoutunut sitäkin syvemmälle puutarhakirjojen maailmaan. Kävin taas täydentämässä kirjakasaa kirjaston puutarhahyllyllä ja löysin monta jo ennen hyväksi koettua kirjaa ties kuinka monennelle kierrokselle.


Mukana on tietenkin perinneperennoja yllin kyllin. Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan Palavarakkaus ja särkynytsydän esittelee laajasti perinteisten koristekasvien lajeja ja historiaa sekä sitä, mistä niitä voi nykyään metsästää. Minulla oleva kirja on vuonna 2005 ilmestynyt kuudes painos - en yhtään ihmettele, että kyseiselle kirjalle on aina vaan lisää lukijoita. Olen itse kirjan kanssa opiskellut lainapuutarhan kasveja ja todella hyödyllinen opus se on.


Jouko Rikkisen Perinnekasvit -kirja on toinen kasviraamatuistani. Kauniit kuvat nostavat kasvit kirjan sivuilta lähes elävien veroisiksi. Perinnekasveja löytyy myös Ulla ja Pertti Salon Pihan perinnekasvit -kirjasta.


Luontoa myötäilevän puutarhan parissa taas pyöritään Mattias Tolvasen Villi puutarha -kirjassa. Kirjassa yhdistetään nätisti kasvatettu puutarha ja luonnonympäristö.


Riku Cajander löytyy pöydän kulmalta monenkin kirjan takaa. Puutarhan parhaat perhoskasvit avaa silmieni eteen mahdollisuuden värikkäästä ja upeasta puutarhasta, jossa perhosetkin viihtyvät. Todella inspiroiva kirja. Luontopiha keskittyy ympäristöystävällisen ja monimuotoisen pihan perusteisiin, toinen mainio kirja häneltä.


Saila Routio on minulle tuttu bloginsa kautta. Hänen kirjassaan Oman pihan suunnittelu käydään läpi pihasuunnittelua erilaisin esimerkein, ja erityisesti Suomen oloihin soveltaen. Muutenkin suosin suomalaista puutarhakirjojen kanssa. Inspiraatiota voin hakea vaikka maailman ääristä, mutta oikea puutarhatietous välittyy parhaiten paikallisten kautta.


Tuoksuva puutarha ja parveke on Kirsi Tuomisen käsialaa. Kattava esittely erityisesti tuoksullaan huumaavista kasveista löytyy näistä kansista.


Oppilaitokseni Ahlmanin mäelle on muuten rakentumassa perinneperennoihin panostava vanha pihapiiri eli Pirkanmaan perinnepiha. Toistaiseksi alueella on kaivettu isoilla työkoneilla, mutta uskon vahvasti, että pihamaasta tulee minulle vielä pyhiinvaellukseen rinnastettava kohde joskus tulevaisuudessa. Onko teillä vinkata muita kohteita, joissa pääsisi tutustumaan vanhoihin kasveihin, mielellään tietysti vanhassa ympäristössä?


Olen myös ajatellut tilata itselleni The English Garden -unelmointilehden vuosikerran syntymäpäivälahjaksi. Olen ystävältä saanut irtonumeroita, mutta englannintunnilla selaillut lehdet saivat niin huokailemaan omienkin perään. Lehdissä pidän eniten ehkä siitä, että niitä voi ahmia vuoden mittaan aina eri teemoissa ja seuraavaan lehteen on aina jotain ihanaa luettavaa taas keksitty. Kirjat eivät kauaa käsissäni vanhene :)


Tämän päivän postausta piristämässä päivänhattuja (Rudbeckia) kuvattuna eri puolilla Suomea.


___________________________


As the weather hasn't exactly been looking like my last post - no glorious sunshine for us but slowly sinking, melting snow drifts instead - I've engrossed myself with gardening books. I mainly read Finnish books because they're best acclimated to our cold winters and long, long summer nights when it comes to their plant choices and care instructions.


On top of these handy books I do read plenty of dreamy books too. Ones with excellent gardens from anywhere in the world, topped with breathtaking photography. To go with this I think I'll treat myself to a subscription of The English Garden magazine for a year for my birthday coming along very soon. Do you have any books to recommend that would be worth a look?


To brighten the post for today I've chosen some Black-eyed Susans (Rudbeckia) from all around the country. 


2 kommenttia :

  1. Hih. Samoja kirjoja minullakin :O)

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs en olekaan kovin yllättynyt tästä? :D Onko muita suosikkeja, joita mun kannattaisi metsästää?

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!