lauantai 17. elokuuta 2013

Kimmellystä ruusutarhassa

IMG_7212 IMG_7209
Ruusutarhan kaaria & 'Kosmos'

Tervetuloa mukaan Hatanpään arboretumiin jälleen kerran! Ruusut ovat näin syyskesällä hehkeimmillään ja jaksavat kukkia vielä pitkään. Tällä kertaa mukana oli myös onnenkantamoinen: öinen sade oli kastellut ruusut kuin kimalteella koristelluiksi, eikä koko kävelyni aikana satanut yhtään. Toinen tarina on sitten se, miten taivaat aukenivat kun pääsin kotiin ;)

IMG_7160
'Jazz'

IMG_7159 IMG_7148

IMG_7174
Suloisen hennon vaaleapunainen 'Astrid Lindgren'

Viralliselta nimeltään Hatanpäänpuiston ruusutarha on perustettu 1970-luvulla Hatanpään kartanon pihapiiriin. Nykyään jo lähes 200:sta eri ruususta koostuva ruusutarha on tuulelta suojaisalla paikalla kartanon takapihalla vanhan hedelmätarhan paikalla. Suurin osa puiston ruusuista on ryhmä- eli jaloruusuja, joilla on pitkä kukinta-aika, mutta myös muita peitto-, puisto-, köynnös- ja pensasruusuja on runsaasti. Tarkemmat listaukset puiston ruusuista ja niiden eroista löytyvät tästä esitteestä (PDF).

IMG_7149

'Bella Rosa'

IMG_7218

IMG_7214

IMG_7163
'Augusta Luise' - mitkä helmat!

IMG_7206
'Paprika'

IMG_7167

IMG_7166
Tyllihametta kerrakseen! 'Pastella'

IMG_7199

IMG_7198

IMG_7190

Yksi tämän hetken kukkijoiden suosikeistani on tämä, pallomainen söpöläinen. 'Pomponella'

IMG_7171
'Innocencia'

IMG_7187
'Shanty'

IMG_7184

IMG_7182

Erikoinen, tumma violetti 'Rhapsody in blue'

IMG_7180
'Acapella'

IMG_7193 IMG_7179
'Pomponella' & ehdottomasti tämänkertaisista se suloisin, kuin pioni: 'Nostalgie'

IMG_7177

4 kommenttia :

  1. Tuo Rhapsody in Blue kiinnitti huomioni kun vierailin Hatanpäässä pari vuotta sitten. Käsittämättömän värinen, erikoinen! Vaikka en periaatteessa välitäkään nykyaikaisista ryhmäruusuista - se on poikkeus...

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia kuvia Hatanpäältä. Voi kun ehtisin sinne vielä itsekin :O)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se todellakin silmään pistää kaikkien muiden punaisten ruusujen keskellä!

    VastaaPoista
  4. Ruskakuvaukselle kenties, mennäänkö yhdessä joku päivä? :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!