sunnuntai 18. elokuuta 2013

Loppukesän arboretum

IMG_7280

Olen kohta käynyt jo vuoden säännöllisellä kierroksella arboretumissa kameran kanssa. Aloitin viime syksynä puuvartisia kasveja opiskellessa ja nyt paikasta on tullut kasvien tutkimisen myötä vielä paljon aikaisempaa rakkaampi. Puisto on minulle lapsuudesta asti tuttu, koska asuimme sen lähellä kun olin pieni, jolloin parasta antia puistossa olivat kopisevat puusillat, möröt niiden alla ja itseni kuvittelu vanhoihin, upeisiin hameisiin ja päivänvarjojen kera kartanon kiviportaille. Vasta nyt osaan arvostaa sitä työtä, mikä itse puiston suunnitteluun on mennyt ja ylläpitoon edelleen kuluu. Tarvitaan paljon tarkkoja silmiä ja näppäriä sormia pitämään puutarha hyvässä kuosissa meillekin, jotka tungemme kameramme jokaiseen koloseen :)  Haluankin kohta vuoden taltioineena kiittää kaikkia arboretumin työntekijöitä tästä panostuksesta meidän yhteisen viihtymisemme eteen!

Tällä kertaa tallensin siis loppukesän kukkijoita ja tunnelmia arboretumin perennojen keskellä. Bongaa kauden värit!

IMG_7301
Potagerin yrtit ovat kasvaneet valtavasti sitten juhannuksen.

IMG_7231

IMG_7296
Kruunusuvikakkara / Glebionis coronaria

IMG_7295 IMG_7293

IMG_7287 IMG_7281

IMG_7233

IMG_7279 IMG_7278

IMG_7275 IMG_7261

IMG_7276

Syyshohdekukka / Helenium-risteymä

IMG_7272

IMG_7265

IMG_7254

Alppiputki / Ergynium alpinum

IMG_7253 IMG_7246

IMG_7236 IMG_7234

IMG_7248

Vuorikonnantatar / Bistorta affinis

IMG_7250

Karhunsammal / Polytrichum sp

IMG_7251

Suloiset, lyijykynänpään kokoiset nuput kuuluvat lyydianmaksaruoholle / Sedum lydium

2 kommenttia :

  1. Erityisen vaikuttava tuolla on minusta kuitenkin kosteikkoalue, vaikka rosariokin ja muutkin istutukset ovat hienoja. Ihania kuvia, söpöt naakat!

    VastaaPoista
  2. Katselin kosteikkoa itsekin pitkän aikaa, taisi olla juuri sopiva ajankohta sen loistolle. Mahtavat rantakukkakasvustot! Järven rannan lumpeetkin olivat hienoja, valtavasti levinneitä.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!