sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kurkistus jouluun


Ei-jouluihmiset voivat skipata tämän postauksen kokonaan. Tämä on sallittu vain muille joulusta innostuville ja tietenkin niille, jotka ovat valmiita raottamaan mielensä ovia ja avaamaan ne joululle jo hiukan standardia ajattelua aiemmin ;) Meitä jouluhimoisia on paljon, uskokaa pois! Lupaan, että palaan joulun kimppuun tosissani vasta myöhemmin, mutta säiden kylmetessä myös minun jouluisat ja talviset ajatukseni ovat alkaneet lämmetä.


Pienen tai itse asiassa aika kattavankin lattianpintaremontin jälkeen mietin paljon sisustuksellisia juttuja ja näin syksyllä myös jouluisia. Menisikö tänä vuonna perinteisellä kaavalla vai kehittelisikö jotain uutta? Pastellit ja suloiset värit ovat edelleen minulle in, enkä ole ihan varma, haluanko luopua niistä edes jouluna. Jo viime vuonna etsin - turhaan - vaaleamman värisiä joulukoristeita, ja tänä vuonna vahingosta viisastuneena alan etsiä niitä myös ulkomailta. Vaikka muuten ostoslakko pitääkin, veronpalautuksista ostetaan jotain kivaa. Kryptisesti voisin todeta, että jotain, joka tuo valoa elämään :)

Näistä kahden vuoden takaisista joulukuvista on ehtinyt paljon muuttua...


Viime vuonna kokeiltiin näitä

Vaikka viime vuoden joulun juhlinta jäikin perheen kanssa sairastelun takia tekemättä, olemme varmaankin joulumaista juhlaa viettämässä jommankumman siskon luona tänä vuonna. Siskot voivat tähän aivan vapaasti kommentoida ;) Silti haluan laittaa kunnon joulun myös meille kotiin ja haluaisin taas perinteiseen tapaan kutsua ihmisiä viettämään itsenäisyyspäivää yhdessä. Silloin pääsee kokkaamaan jotain ihanaa ja tapaamaan niitä rakkaimpia. Itsenäisyyspäivät ovat olleet meillä perinne jo pitkään ja odotan jo nyt innolla - ruokalistan muodostuminen alkaa jo tässä vaiheessa :) Itsenäisyyspäivä on vahvasti joulua jo, mutta omalla kivalla twistillään kuitenkin.

Joulutuliaiset pyörivät mielessä, samoin kuin ne hyvin vähäiset lahjat, joita meillä on tapana antaa. Kummilapsia muistetaan aina.


Blogin suhteen minulla on askarteluun ja ruokaan liittyviä ideoita, joista varmasti saan tällekin vuodelle koottua joulukalenterin. Joulun alla blogissani käy paljon väkeä - ihanaa, muitakin hurahtaneita! - ja on mukava panostaa blogiinkin enemmän. Jos haluatte jotain tiettyä silloin nähdä, kertokaahan.


Vielä ennen joulukautta nautitaan kuitenkin toivottavasti pitkään loistavasta syksyn kauneudesta, joka alkaa täällä Tampereen korkeudella olla toden teolla valloillaan. Jos metsään menisit juuri nyt :) Väriterapiaa kaikille!

6 kommenttia :

  1. Vaaleanpunaiset joulukoristeet ovat herkkiä! Ne käyvät hyvin niin monen jouluisen kukkavärin kanssa. Anopillani on niitä kassillinen odottamassa sitä, että joku päättää taas pitää vaaleanpunaisen joulun. Löytyisiköhän niille lainakäyttäjä ;)?

    VastaaPoista
  2. Vau, kauniita kuvia ja ihana tunnelma! Heitin sinulle muuten haasteen. En tiedä, onko sinulla tapana vastata näihin, mutta käy kurkkaamassa http://muonamiehenmokki.blogspot.fi/2013/10/playmobil-avaruusalus-ja-haaste.html - ja vastaa, jos ehdit ja siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta Matleena! Olen kyllä vastannut moniinkin haasteisiin, mutta itse asiassa olen vastannut tuohon samaiseen jo talvella, joten jos jätän sen tällä kertaa väliin? Edellinen 11 kohdan haaste on täällä, jos haluat käydä lukaisemassa :)

    VastaaPoista
  4. En ole tainnut julkisia tiloja lukuunottamatta Suomessa nähdä vaaleanpunaisia koristeita. Tuo on varmasti totta, että sopivat joulukukkiin - hassua, miten niiden eri värit ovat muodissa joka vuosi, mutta koristeissa ne menevät kausittain. Meillä ei hirveästi käytetä perinteisiä kuusenkoristeita, mutta etsin kaikenlaisia muita koristetyyppejä hyllyille ja seinille, ikkunoihin... Tasapainottelua sen kanssa, että tykkään näteistä jutuista ja toisaalta sen, että niin tykkäävät meidän ei-niin-kovin kissamaisesti kulkevat kattimme :D

    VastaaPoista
  5. Minä olen myös jouluihminen ja sama täällä, ajatukset alkavat jo karkailemaan jouluun ;-) Ja hei, mikä ihana pöllö tuossa yhdessä kuvassa onkaan! Mistä olet mahtanut moisen löytää? Olen pöllöfani ja kerään erityisesti valkoisia ja iloisen värisiä pöllöjä... ;-) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Joku jouluihminen uskaltautuu ilmoittautua ;) Pöllö on tuliainen Englannista, ostin sen yhden puiston matkamuistomyymälästä - olisin voinut tuoda useammankin, ovat ne niin suloisia. Pidän siis itsekin paljon pöllöistä.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!