torstai 9. tammikuuta 2014

Ennen talvea

Juuri kun mieleni on alkanut kääntyä kohti kevättä, ilmestyy säätiedotteeseen lumihiutaleita, miinusmerkkejä, talven tuntua. Siispä tallennan tämän erikoisen keväisen päivän ennen talven tuloa vielä kuviksi.
Puutarhassa on paljon toivoa. Miettimistä se vaati, mutta kasvien parissa olen onnellisimmillani. Siispä annan mielen siirtyä jo kevääseen, kesäänkin. Mietin, miten monet viime vuonna istutetuista kasveista alkavat todella kukoistaa. Miten vihreät lehtiruusukkeet pukkaavat kukkia yllensä. Miten voin siirtää kasveja kesäpaikan ja oman puutarhan välillä, jakaa ruusukkeita pienemmiksi. Se luonnon luontainen kasvuvoima, sillä on paljon näytettävää taas.
Otan mielelläni vastaan myös talven. Nautin talven valosta, kun se taittuu kohti kevättä. Ikkunan ääressä näkee jo aamupäivästä lukea ilman valoja. Keskikesällä ajattelen samaa asiaa kaksitoista tuntia myöhemmin, silloin kun aurinko on matalimmillaan.
Kuvat on otettu uudella kännykällä, joka toivottavasti alentaa tarvetta kaivaa kamera esiin, ja kännykällä kirjoitettu viesti syntyy helpommin kuin tietokoneella.
Pitkästä aikaa mielen valoa.

2 kommenttia :

  1. Bongasin heti sormustinkukan alut. Samalta näyttää täälläkin. Jätän niiden siirtämisen keväälle ja toivon sitä lunta. Viimein sain peiteltyä arimmatkin kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustinkukat kasvoivat keväällä niin huonosti, että iskin ne aivan minikokoisina tuohon penkkiin ajatuksella selviävät, jos ovat selvitäkseen. Ja ovat tosiaan selvinneet, kasvattaneet valvasti ruusuketta. Keväällä sitten katsotaan, mitä nämä yllättävät kovat pakkaset ovat tehneet niille(kin). En ole peitellyt tänä vuonna yhtään mitään, katsotaan miten ovat selvinneet sitten keväämmällä.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!