maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pikatervehdys kaatosateesta

En ole jaksanut naputella tekstiä viime aikoina, mutta ajattelin silti ihan sanallisessakin muodossa muistaa teitä lukijoita täältä kiiltävien asfalttien ja hakkaavien peltikattojen keskeltä. On sellainen sadepäivä, joista lapsena sadevaatteissa haaveilin - nyt kastuisi sekä alta että päältä ;) Aikuisena sitä on ehkä hiukan mukavuudenhaluisempi, joten olen tehnyt kaikenlaisia rästihommia koneella ulkoilun sijaan.

Päivitän kameraan tallentuneita kesäisiä tunnelmia, vaikka totuus tuolla ulkona onkin juuri nyt ihan jotain muuta. Ainakin kaikki istuttamani kasvit saavat vettä tarpeeksi, eikä niiden tarvitse kärvistellä liiassa auringossa... Lämpöä voisivat parat varmasti haluta, mutta sitä ei ole nyt tarjolla. Juhannus meni maksimissaan kolmessatoista asteessa, joten kovin kesäisää ei ole meilläkään. Toivottavasti, toivottavasti lomakauden alettua aurinkoa näkyisi ja terassillakin tarkenisi hiukan enemmän. Meillä myös juhlitaan isoa merkkipaalua nyt kesällä, ja toiveissahan on tietenkin osittain ulkoilmajuhltat. Jos vielä voi laittaa Ilmatieteen laitokselle toiveita säästä, niin tuolta heinäkuun puolivälistä voisivat alkaa taas kunnon kesäkelit, kiitos!

Kaikki tämän vuoden uudet kasvit on istutettu paikoilleen ja nyt vaan ihaillaan niiden kasvua. Tai ihailtaisiin, jos tuolla viitsisi aikaa juuri viettää. Rikkaruohotkin rehottavat: meiltä olen tänä kesänä bongannut ekat kortteet ja peltorikat, jes. Tai siis, noin niin kuin rikkakasvien opettelumielessä tietysti ;) Maahumalaa revin ja riuhdon aina kun nenäni ulos työnnän, se tuntuisi viihtyvän oikein hyvin sekin. Onneksi tiuhaan viime vuonna istutetut perennat alkavat jo näyttää voimaansa, eikä niiden alta puske enää yhtään mitään.

Kissat lähettävät turhautuneita terveisiä vällyjen välistä. Nekään eivät viihdy ulkona, vaan kääntyvät heti ikkunan avaamisen jälkeen sisään. Olisi mukava käydä valjastelemassakin, mutta ei se oikein onnistu. Uskomattomat kelit, toden totta.

Yritän seuraavaksi tulla kommentointikierrokselle teidänkin blogeihinne. Yritän pitää itseni pääosin poissa hiiren ja näppäimistön ääreltä, koska selkäni ei edelleenkään oikein pidä istuskelusta, mutta pitää joskus päästä teillekin vierailemaan. Käyn edelleen aktiivisesti kännykällä lukemassa joka ikinen päivä, mutta vastaaminen sitten jää. Olen ihastellut jos kenenkin ihania pihaprojekteja kyllä :)

Jokapäiväisempää aktiviteettia löytyy enemmän Instagram-tililtäni, jos sellaista kaipailette. Siitä on tullut mukavan helppo ja kevyt päivitettävä, joten jaksan sinne useamminkin kuvia postailla. Ja varsinkin, kun tein tietoisesti päätöksen, että kuvissa ei ole laatuvaatimuksia ;) Tulkaa siis sinne tekin!

Arkistopäivitykset jatkuvat taas, mutta muuten hiljenen taas hetkeksi. Pitäkää itsenne lämpiminä - raidalliset villasukat ovat minullakin tulleet taas tarpeeseen!

4 kommenttia :

  1. Hei, sinulla on kiva blogi, ja Insta-tili :) Tässä säässä on todella se hyvä puoli, että kasvit saavat vettä taivaalta, ei letkusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sanna ja tervetuloa mukaan! Sadetta on nyt hellekauden jälkeen tullut vain letkun kautta, joten kaikelle on paikkansa ja kovasti sadetta toivottaisiin nyt.

      Poista
  2. Vai, on teilläpäin tullut vettä oikein kunnolla! Minä heiluin tuolla pihalla kannu kädessä kun taivaan vesi ei ole riittänyt oikein noille taimille tai ruukkuistutuksille. Eivät ole pilvet olleet pariasataa kilometriä pitkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä satoi käytännössä koko kesäkuun ja vasta heinäkuussa alkoi paiste. Jota onkin sitten kestänyt, on kastelukannuihin ja letkuihin ehtinyt perehtyä jo ;)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!