keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Esittelyssä: Eemeli


Hyvää päivää, tässä karvaisin turrilaisemme eli Eemeli. Eemelistä oli vähällä tulla Boris, koska hän löysi luoksemme Doriksen nimipäivänä, mutta eihän leidin nimi tälle selkeästi vielä leikkaamattomalle miehenalulle sopinut. Kissa oli siinä vaiheessa sellainen rääpäle, ettei se täyttänyt Boriksen komeaa nimeä. Päädyimme sitten lopulta kutsumaan uutta kissaamme Eemeliksi, ja kissa oppi nimensä hyvin nopeasti.

Eemeli on eläinlääkärin arvion mukaan saman ikäinen kuin muutkin kissamme eli noin kymmenvuotias, mutta olemme alusta saakka epäilleet tätä. Kissa on niin paljon meillä jo ennen olleita kissoja leikkisämpi, että pakollakin tämä ikäarvio mietityttää. Mutta iästä viis, tämä karvainen kolli on ehtinyt elämässään kokea kovia.

Eemelin tarina lähti liikkeelle tassunjäljistä varastossamme jouluna 2009. Silloin vallinneiden kovien pakkasten vuoksi päätin alkaa viedä etuovellemmekin ruokaa, ikkunan takana sisätiloissa kun sisaruskissamme saivat jo viettää kissanpäiviä hyvien naksujen kera. Ulkona naksut katosivat joka yö, mutta itse kissasta ei jälkien lisäksi näkynyt yhtään vilaustakaan. Ei ennen kuin yksi yö, jolloin kissa piti meteliä, herätti meidät ja sai meidät ryntäämään ikkunaan. Ikkunan takana näkyi todella pelokkaan reppanan katse, ja heti kun ehdin napsaista otuksesta kuvan, se hävisi pimeyteen. Nyt tiesimme kuitenkin, että kyseessä ei ollut jo meillekin tutuksi tullut riidanhaastajakolli - sittemmin naapurustossamme tutuksi muillekin tullut ikkunoiden takana kyttäävä ja muille kissoille sähisevä resukorva. Tämä uusi ulkona kolmenkymmenen asteen pakkasessa kärsivä kissa oli selkeästi hoitamaton, likainen, takkuinen ja todella laiha. Saimme kissan kiinni muutaman yön jälkeen ja kiikutimme sen pesuhuoneeseen. Se päätyi peloissaan kiukaan alle kököttämään, mutta tuli heti ruokaa hakiessa luokse ja alkoi kehrätä. En ole ihan varma, olisinko halunnut ties missä pyörineen kissan kirppuisine turkkeineen kiehnäämään jalkoihini ja tulemaan syliini heti, kun istuuduin saunajakkaralle, mutta näin kissa kuitenkin teki. Se kirjaimellisesti käveli ylitseni, ja päästyään sopivaan kohtaan, lysähti alas kuin päättäen, että täällä on koti. Ensikosketuksesta saakka olin myyty.


Pieni, ajeltu surkimus.

Meillä ei ollut mitään suunnitelmia uuden kissan ottamiseksi, ja tämäkin kissa oli tarkoitus vain saada lämpöiseen ja sitä kautta hoitoon löytöeläinkotiin. Toisin kävi. Saimme kuukausien jälkeen sen edellisen omistajan kiinni, mutta tämä oli valmis luopumaan kissastaan ja näin se jäi epävarman alkuajan jälkeen meille pysyvästi. Eläinlääkärikierre oli valmis: karvojen ajelusta lähdettiin liikkeelle (pitkäkarvainen kissa oli täysin mattaantunut hoitamattomana), kissa pestiin useaan kertaan (parka oli lämmitellyt autojen alla öljyyntyen), se tuli myös leikattua (ihanaa, hiukan hiljaisempaa monen valvotun yön jälkeen!), madotetuksi useampaan kertaan (Eemeli popsi ensimmäiset matolääkkeensä aivan tyytyäväisenä lattialta kuin kysyen saisiko niitä lisää) ja rokotetuksi. Tämän jälkeen kauniin pehmeää turkkia hiljalleen työntävä kissa oppi sekä leikkimään leluilla että rakastumaan ideaan meidän omista kissoistamme. Eemeli joutui asumaan yksin pesuhuoneessa viikkotolkulla, kun yritimme saada sen sellaiseen kuntoon, ettei se tartuttaisi mitään meidän kissoihimme. Oven läpi kävivät kaikki runsaita keskusteluja, mutta sähinää ei kuulunut ollenkaan. Kissat tulivat yllättäen toimeen todella hyvin keskenään eikä niiden lopulta päästyä toistensa nuuskimaan ollut mitään suurempia ongelmia. Raksukuppijärjestys piti tietysti ensin selvittää. Eemeli pitää meidän muista kissoistamme ja ne pitävät Eemelistä. Sonja varsinkin on innostunut leikkimään raisustikin tämän uusimman tulokkaan kanssa, ja Olli on alkanut kiinnostua makupaloista - pitäähän niiden olla jotain kiinnostavaa, jos kerran Eemelikin niitä tahtoo.



Tämän jälkeen Eemeli on hurmannut ulkonäöllään myös monia ihmisiä, mutta luonteellaan vain harvoja ja valittuja. Eemeli päättää jo ovikellon soidessa haluaako tutustua tulijoihin vai ei. Jos kissa päättää, että tämä on liikaa, ei näitä taas, se siirtyy pesuhuoneen kaapin päälle eikä alas tule ennen kuin vieraat ovat poistuneet. Sieltä sitä on monta ihmetellyttä lasta käynyt katsomassa ja moni näistä on kysynyt, miten se sinne pääsee, katonrajaan. Eemeli ei siis pidä lapsista, se on tullut selväksi. Aikuiset ansaitsevat mahdollisuuden, ja jos tarpeeksi hiljaista, se saattaa tulla aivan outojakin vieraita katsomaan. Yleensä kuitenkaan ei. Poikkeustapauksissa se tietää jo ennen oven avautumista, että ystäviä on tulossa, ja se on heti jaloissa pyörimässä. Tässä vaiheessa kaikki huokailevat ihastuksesta.

Eemeliä kuvaavin sana onkin ihana. Se on valloittavan suloinen ja aina seurana. Se saattaa huudella alakerrassa, kun me olemme eksyneet ylös ilman sitä. Se tulee syliin aivan koska vain, tepsuttaen tomerasti, ja asettuu siihen nukkumaan. Muut kissat eivät tätä meille tee, nukkumiseen on omat paikkansa. Eemeli rakastaa ruokaa, eikä ihme, sen nälkiintyneen ensitapaamisen jälkeen. Kalkkunan tuoksu herättää sen umpiunesta sekunneissa, ja jos keittiössä erehtyy avaamaan säilyketölkkiä - kaikki laadut kelpaavat - sen voi vannoa olevan paikalla ennen kuin kansi on kokonaan vedetty auki. Se saa meidät nauramaan ilmeellään, joka aivan varmasti viestii siitä, että sitä ei ole taaskaan päiväkausiin ruokittu. Lempiruokaa Eemelille on vaikea eritellä. Se syö lihaa kuin lihaa, raakana, kypsänä, makkarana... Sen lisäksi donitsien tuoksu saa se hulluksi ja haahuilemaan syliin kohti herkkuja. Jos jotain syömiskelpoistaa unohtuu lautaselle, jolle menee kääntämään selkänsä, se on hyvin todennäköisesti kadonnut silmänräpäyksessä. Eemeli sekä kerjää että varastaa ruokaa, jos mahdollisuus annetaan.


Eemeli tuntuu pehmoiselta ja tuoksuu pehmolelulta. Usein upotankin naamani sen turkkiin kissan vain kehrätessä ja tassujen käpristyessä. Eemeli on selkeä seurakissa, jolla on myös paljon asiaa. Minun voi usein kuulla keskustelevan sen kanssa tärkeistä asioista, esimerkiksi ruoka-ajoista tai siitä, miksei saunan ikkuna ole jo auki, vaikka kaikki ovat hereillä.


Tämän lisäksi Eemelillä on yksi hyvin erikoinen ominaisuus. Se on Huolikissa(tm). Se tulee hyvin huolestuneena luokse, jos meihin sattuu, ja yrittää parhaansa mukaan auttaa. Eemeli tunnistaa myös ahdistukseni ja tulee kuin salamana paikalle, ja mikä tahansa olikaan huolen syy, se häviää sekunneissa Eemelin tultua hoitamaan. Tiedän kyllä, että eläimet vähentävät stressiä, mutta suoranaista lääkettä siihen en niistä kuvitellut. Eemeli on pieni karvainen terapiakissa.

12 kommenttia :

  1. Voi ihana Eemeli. Ihana teksti. Ja ihana sinä kun pelastit.

    VastaaPoista
  2. Ihana Eemeli! Olin jo aiemmin ihastunut Eemeliin, ja tämän jutun perusteella entistä enemmän! Mikä onni, että se löysi luoksenne. Hassu ja seurallinen, tulee edesmennyt rakas Viljoni mieleen, joka myös muistutti kovasti Eemeliä ulkonäöltään! Vain nenänpäällä oli myös harmaa raita, kun Eemelillä se on kokonaan valkoinen. Tuo katse ja vaaleanpunainen nenänpää <3
    Viljokin oli terapiakissa, joka tuli hetipaikalla lohduttamaan, jos joku oli hätänä. Ihania nämä karvakaverit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viljo on niin hauska nimi kissalle :) Eemeli tuntui osaavan tulla oikeaan paikkaan, ties vaikka sille olisi sisältä huudeltu, että täällä on ruokaa, tänne, tänne!

      Poista
  3. Onpa ihana ja pehmeän näköinen!
    Harmittaa kun olen itse kissoille allerginen. Mutta voin kyllä ihailla muiden kissoja onneksi. Naapurissamme on kaksikin ihanaa kissaa, jotka saavat oikein mielellään käyskennellä meidän tontilla. Ne pitävät hiiret ja myyrät aisoissa. :)
    Käy kurkkaamassa mun blogista; me Paratiisinpalasen Lauran kanssa järkätään puutarhabloggareiden tapaaminen kesäkuun 13 päivä, siellä teillä päin. Olis kiva, jos pääsisit mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eemeli on todellakin pehmeä ja ihana koskettaa. Allergiat ovat ikäviä, minäkin kärsin kissa-allergiasta aina jonnekin teini-ikään asti.

      Huomasinkin tuon juttusi jo ja lähdin vähän selvittelemään, että saisinko muutakin seuraa tuonne. Jos siis mitenkään onnistuu, olen ehdottomasti tulossa mukaan! Olin jo melkein itse järjestämässä jotain, kun ei tapaamista kuulunut ;)

      Poista
  4. Ihana kissa! Minäkin olen aikonut tehdä kissojemme esittelyn, mutta aina se on jäänyt aikomukseksi. Meillä oli Elmeriä ja Siiriä ennen löytökissa Oskari. Ihana iso, pörröinen joka vaan kotiutui meille tosi nopeasti. Sillä oli eläinlääkärille asiaa aika tavalla, mutta Oskari jaksoi olla meidän ilona kuutisen vuotta. Kissoista on iloa, mutta myös huolta jos ne sairastavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee toki, olisi mukava lukea lisää kissoista siellä ruudun toisella puolen! Meillä ei onneksi Eemelin kuntoutuskuurin jälkeen ole juuri normaaleja eläinlääkärikäyntejä enempää tarvinnut tehdä. Eläimen kärsimystä on erityisen tuskaista seurata. Hauskoja nämä ihmisnimet kissoilla :)

      Poista
  5. Voi toista, onneksi se eksyi teille. Onpas kyllä suloinen nappisilmä - ja turkki näyttää niin silkkiseltä. Meidän kissa on luonteeltaan vähän samanmoinen. Ovikellon soidessa piiloudutaan saunaan. Sieltä sitten tullaan tutustumaan vieraisiin. Tai sitten ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ties kuinka monta ihmistä se oli ehtinyt kiertää ja päätyä seuraavan ovelle, kun sen hätähuutoja ei ole huomioitu. Eemli on muuten todellakin pehmeä, ikävä kyllä myös takkuuntuu pahimmillaan pahastikin. Hassu Mokoma, sielunsisaruksia selvästi :)

      Poista
  6. Ihana Eemeli, ja niin ihana, että välität eläimistä ja pelastit kaveriparan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mitenkään olisi voinut Eemeliä jättää kärsimään pakkaseen - ja minkälaisen kiitoksen ja seuran siitä olenkaan saanut!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!