tiistai 16. helmikuuta 2016

Aivan villinä


Tämä on kertomus siitä, miten puutarha voi parhaimmillaan antaa eniten aivan villinä, eli kertomus siitä, miten jokainen voi lisätä villieläimiä omaan puutarhaansa.

Näin kaupunkilaisena on tottunut jos jonkinmoiseen asfalttiviidakkoon. Etupihat on kivetty ja päällystetty niin, että vain voimakkaimmat rikkaruohot löytävät tiensä laattojen väliin ja asfaltin rakosiin. Vaan eivätpä ne usein multavia mahdollisuuksia sisältävät takapihatkaan usein ole kovin kehuttavia noin luonnon monipuolisuuden, lajikirjon ja villieläinten kannalta. Niissä vallitsee usein yksioikoinen monokulttuuri, jossa pääosassa ovat lyhyeksi leikatut, kukkimattomat nurmiheinät. Eläimiä saattaa havaita, perhosen lepattelemassa ohi tai varpusen istumassa oksalla, mutta ne eivät halua jäädä taloksi. Mikä siis avuksi? 

Villieläimet kaipaavat tässä hiukan ihmisten apua. Tarkalleen ottaen ravintoa, vettä, suojaa ja mahdollisuuksia lisääntyä.

Meidänkin pihamme muistutti enemmän mutaista suopohjaa vielä jokunen vuosi sitten. Nurmikko ei halunnut kasvaa varjossa, jossa se suoranaisesti ui sinne jäävässä vedessä ja aurinkoisessa rinteessä paloi poroksi kesähelteillä. Minulla ei ole mitään hyvinhoidettua nurmikkoa vastaan, mutta tämä oli enemmänkin taistelutanner.

Uutta puutarhaa lähdin suunnittelemaan tietenkin omasta näkökannastani - siitä tulisi rehevän englantilaistyylinen, romanttinen ja hempeä, tietysti. Mutta samaan suunnitelmaan oli hyvin helppo lisätä ominaisuuksia, joilla paranisi myös villieläinten tilanne.



Lähdin liikkeelle kauniista kasveista, omista suosikeistani tietenkin. Kasvien kohdalla on suhteellisen helppoa keksiä, miten tarjota lisäravintoa pölyttäville hyönteisille: niiden tarvitsee vain päästä meteen käsiksi. Monet kovin monikerroksisiksi jalostetut kasvilajikkeet ovat tässä tapauksessa hankalia, terälehtiä on liikaa, että niiden väliin sopii mukavasti imukärsä tai muutamakin kerralla. Siispä valitsin paljon yksinkertaisia, avonaisia kukkia. Avuksi otin netistä löytyviä hyvien hyvien mesikasvien listoja, joiden perusteella osasin poimia myös ihmisen silmään erikoisempia kasveja. Myös perhoset pitävät omista kasvilajeistaan, joilla on hyvä laskeutumisalusta meden imemiseen. Kirjoittelin perhos- ja pörriäiskasveista jo kaksi vuotta sitten tarkemmin, se juttu löytyy täältä.

Hyönteisille ja esimerkiksi siileille oleellista on myös siisteys, eikä todellakaan niin päin, että kaikki pitää olla viimeisen päälle. Esimerkiksi puutarhan laitamille jätetyt nokkoset ovat nokkosperhosen toukkien ainoa ruokalaji, kun taas siili voi viihtyä pihan nurkkaan kootussa risukasassa koko talven. Taas kerran pieni piha on haastava, mutta kyllä sinne istutettujen alueiden taakse jää jos jonkinmoista nokkosen vartta ja muuta minulle turhaa kasvamaan.



Kun puhutaan vain muutaman kymmenen neliön alasta, ei meidän pihaamme yksinkertaisesti mahdu kaikkea, mitä sinne haluaisi tai toivoisi. Yksi suuri toiveeni on joskus saada hienosti puutarhaan maastoutuva vesiaihe, puro tai lampi. En haaveile valtavista lammikoista, mutta sellaisesta vesialueesta, josta villieläimet voisivat juoda. Vesiaiheesta on hyvä tehdä kauniisti laskeutuvareunainen eli niin, että se on reunustettu esimerksiksi kivillä sen sijaan, että reunat putoaisivat liukkaan muovisina suoraan alas. Näin eläimet pääsevät kurottamaan rannalta veteen, mutta eivät jää uppeluksiin. Myös kasveja kannattaisi veden äärellä olla, jotta hyönteiset saavat omat kiitotiensä veteen ja sieltä kasvien suojaan.



Eläinten monimuotoisuus toimii myös hyvin luonnonmukaisena torjuntakeinona. Linnut syövät ötökät ja ötökät popsivat toisiaan tyytyväisenä. Varsinkin leppäkertut ovat oivia tapauksia, sillä niille maistuvat kirvat. Pelastankin jokaisen puutarhastani vastaan tulevan leppäkertun ja saatanpa viedä jonnekin ruusujen tienoille vieläpä... Hyviä vinkkejä leppäkerttujen lisäämiseksi otan mielelläni vastaan!

Yksi on meilläkin liikaa ja se on lehtokotilo - ja sen mukanaan tuoma kokonainen suku! Haluaisin olla niillekin myötämielinen, mutta ne pirulaiset ovat popsineet ilolla aivan kaikkia istuttamiani kasveja ja haluaisivat jättää jäljelle vain limaiset, kalutut varret. Ei, niille minultakaan ei riitä myötätuntoa! Olen kuullut, että kanat syövät niitä mielellään. Haluaisikohan joku tuoda kanansa lihotusleirille?


Näin talvella on hyvää aikaa katsella myös teemaan sopivia videoita. Ja huokailla vihreyden ja värein perään samalla myös.



maanantai 15. helmikuuta 2016

Talven timantit


Lumettomanakin hetkenä talvi osaa olla uskomattoman kaunis. Jokilaakso on piirretty kuuraan ja auringon herätessä kuin kuorrutettu kultahipuin ja timantein.
     

perjantai 12. helmikuuta 2016

Perjantain kasvipotretti: Tarhakylmänkukka



Tänään kasvipotretissa vuorossa on tämä ihana kevään karvajalka, tarha- eli lännenkylmänkukka (Pulsatilla vulgaris). Tätäkin kasvia tavattiin vielä 1900-luvulla Suomen luonnosta, mutta nykyisellään se on ainoastaan koristekasvi. Tarhakylmänkukka on oiva kivikon kasvi, koska se suosii kuivaa tai tuoretta, hiekkapitoista, niukkaravinteista, kalkittua kasvualustaa.



Kylmänkukka kukkii Suomessa huhti-toukokuussa. Kasvin karvaiset nuput nousevat esiin heti lumien sulettua ja tästä muutaman päivän sisällä kylmänkukan kauniit, sinivioletit kukat aukeavat. Myös kukinnan loputtua jäljelle jäävät hedelmykset ovat pitkine karvoineen mielenkiintoisia.

Minusta kylmänkukat ovat juuri niin kiehtovia, että haluaisin niitä myös omaan puutarhaani.


torstai 11. helmikuuta 2016

Pakkasen puraisema Pispala



Maailman ainoassa Pispalassa kuura koristaa katot, liukastaa rinteet vaarallisiksi. Naapureita vieressä, mutta myös päällä ja alla. Puiset seinät toistuvat valkeudessa kirkkaissa väreissä.




maanantai 8. helmikuuta 2016

Pakkasaamun persikan sävyt



Lämpimän sävyinen, kuitenkin hurjan kylmä pakkasaamu jäätyneellä järvellä. Lumisessa säässä kaikki aivan hiljaista, vain auringon keilassa kiitävät lumikiteet liikkeellä. Niin ja minä ja pilkkimies.
 




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ruususen unta


Kuvavarastojen kätköistä löytyi muun muassa näitä ihania, tuoksuvia, kesäisiä ruusukuvia ajalta, jolloin en vielä kasveja juuri tunnistanut. Lajinimikkeet ovat siis tipotiessään, mutta tunnelma on jäänyt. Suoranaisesti uskomatonta, että tuolla hankien sisällä talvilevolla on tällaisia kaunokaisia. 

Kuten kuvistakin voi huomata, ruusuissa romanttiset värit ja tunnelmat ovat mieleeni. Minkälainen on sinun lempiruususi? 

Kaikki kuvat ovat Hatanpään arboretumista elokuulta 2012. 
 



torstai 4. helmikuuta 2016

Vertailusssa: Punahatut ja hohdekukat

Ajattelin, että joku muukin voisi hyötyä kahden saman tyylisen kasvin vertailusta, joten aloittelen tällaista kirjoitussarjaa näin talvella, kun ensi vuoden kasvivalintoja ehtii hyvin miettiä. Lisäksi tietotaitoa voi kätevästi jakaa kommenttilootassa, joten laittakaahan omia kokemuksianne tulemaan.

Ensimmäiset valitsemani kasvit ovat auringosta nauttivia ja molemmat myös erilaisten hyönteisten mieleen helpon laskeutumisalustansa vuoksi. Molemmat ovat kooltaan isohkoja, noin puolesta metristä yli metriin. Tänään vertailussa siis punahatut ja hohdekukat.


Punahatut (Echinacea) ovat olleet omia suosikkejani jo ennen puutarhaharrastuksen alkua. Nykyään arvostan niiden kuvauksellisuuden lisäksi pitkään kestävää kukintaa, sateenkestävyyttä ja vankkavartisuutta. 


Punahatut ovat usein nimensä mukaan punertavia. Värivaihtoehtoja ovat hyvin saatavilla olevat vaaleampi punainen sekä valkoinen, harvemmin tarjolla ovat erikoisempi limenvihreä 'Green Jewel', vaaleanvihreän ja vaaleanpunaisen sävyinen 'Green Envy', kirkkaan oranssi 'Tik Torch' ja persikan sekä ruusunpunaisen sekoitus 'Summer Sky'. Punahattuja löytyy myös kerrottuina versioina, mm. 'Pink Double Delight'.

Punahatut kukkivat Suomessa elo-syyskuussa. Punahattuja on useammalla eri lajinimellä, muun muassa rohto-, tarha- ja kaitapunahattu, mutta yleensä ne ovat kaunopunahattuja (Echinacea purpurea). Omassa pihassani kasvaa kaksi eriväristä kaunopunahattua, valkoinen 'Alba' ja purppura 'Magnus'. 

Kaunopunahattu (Echinacea purpurea 'Magnus')

Valkoinen punahattu 'Alba'

Punahatut ovat erinomaisia päiväperhosen mehikasveja.

Punahattujen nuputkin ovat mielenkiintoisia.

Keltaisia hohdekukkia arboretumin liekehtivässä istutuksessa

Punahatut menevät minulla helposti sekaisin hohdekukkien (Helenium) kanssa. Nämä aurinkoisen väriset kukat ovat eritysesti mehiläisten mieleen.

Syyshohdekukka 'Moerheim Beauty' tai 'Sahin's Early Flowerer'

Hohdekukkia istutin viime vuonna taloyhtiön kesäkukkaruukkuihin ja sitten syksyllä toiveikkaana taloyhtiön istutukseen. Liekö vikaa ollut kastelijassa (allekirjoittanut) vai viime kesän keleissä, mutta ne kasvoivat ainakin ruukussa hiukan honkkeleiksi ja kiemuraisiksi. Ne ovat ymmärtääkseni hyvin vaateliaita, eivätkä viihdy helposti montaa vuotta samassa paikassa. Suomessa niiden talvehtiminen on epävarmaa. Täällä kannattaakin suosia lajikkeita, jotka kukkivat aikaisin, muun muassa koreahohdekukka (Helenium hoopesii) kuuluu näihin. Syyshohdekukat (Helenium Autumnale-ryhmä) ovat epävarmempia selviytyjiä, ja vaativat hyvin läpäisevän kasvualustan talvehtiakseen.


Hohdekukkien terälehtien värimaailma on keltaisen, oranssin ja tummien okran sävyjen täyttämä. Keskiosat ovat keltaisia, vihertäviä että ruskeita tai monivärisiä.

Syyshohdekukka 'Moerheim Beauty' tai 'Sahin's Early Flowerer'.