tiistai 16. helmikuuta 2016

Aivan villinä


Tämä on kertomus siitä, miten puutarha voi parhaimmillaan antaa eniten aivan villinä, eli kertomus siitä, miten jokainen voi lisätä villieläimiä omaan puutarhaansa.

Näin kaupunkilaisena on tottunut jos jonkinmoiseen asfalttiviidakkoon. Etupihat on kivetty ja päällystetty niin, että vain voimakkaimmat rikkaruohot löytävät tiensä laattojen väliin ja asfaltin rakosiin. Vaan eivätpä ne usein multavia mahdollisuuksia sisältävät takapihatkaan usein ole kovin kehuttavia noin luonnon monipuolisuuden, lajikirjon ja villieläinten kannalta. Niissä vallitsee usein yksioikoinen monokulttuuri, jossa pääosassa ovat lyhyeksi leikatut, kukkimattomat nurmiheinät. Eläimiä saattaa havaita, perhosen lepattelemassa ohi tai varpusen istumassa oksalla, mutta ne eivät halua jäädä taloksi. Mikä siis avuksi? 

Villieläimet kaipaavat tässä hiukan ihmisten apua. Tarkalleen ottaen ravintoa, vettä, suojaa ja mahdollisuuksia lisääntyä.

Meidänkin pihamme muistutti enemmän mutaista suopohjaa vielä jokunen vuosi sitten. Nurmikko ei halunnut kasvaa varjossa, jossa se suoranaisesti ui sinne jäävässä vedessä ja aurinkoisessa rinteessä paloi poroksi kesähelteillä. Minulla ei ole mitään hyvinhoidettua nurmikkoa vastaan, mutta tämä oli enemmänkin taistelutanner.

Uutta puutarhaa lähdin suunnittelemaan tietenkin omasta näkökannastani - siitä tulisi rehevän englantilaistyylinen, romanttinen ja hempeä, tietysti. Mutta samaan suunnitelmaan oli hyvin helppo lisätä ominaisuuksia, joilla paranisi myös villieläinten tilanne.



Lähdin liikkeelle kauniista kasveista, omista suosikeistani tietenkin. Kasvien kohdalla on suhteellisen helppoa keksiä, miten tarjota lisäravintoa pölyttäville hyönteisille: niiden tarvitsee vain päästä meteen käsiksi. Monet kovin monikerroksisiksi jalostetut kasvilajikkeet ovat tässä tapauksessa hankalia, terälehtiä on liikaa, että niiden väliin sopii mukavasti imukärsä tai muutamakin kerralla. Siispä valitsin paljon yksinkertaisia, avonaisia kukkia. Avuksi otin netistä löytyviä hyvien hyvien mesikasvien listoja, joiden perusteella osasin poimia myös ihmisen silmään erikoisempia kasveja. Myös perhoset pitävät omista kasvilajeistaan, joilla on hyvä laskeutumisalusta meden imemiseen. Kirjoittelin perhos- ja pörriäiskasveista jo kaksi vuotta sitten tarkemmin, se juttu löytyy täältä.

Hyönteisille ja esimerkiksi siileille oleellista on myös siisteys, eikä todellakaan niin päin, että kaikki pitää olla viimeisen päälle. Esimerkiksi puutarhan laitamille jätetyt nokkoset ovat nokkosperhosen toukkien ainoa ruokalaji, kun taas siili voi viihtyä pihan nurkkaan kootussa risukasassa koko talven. Taas kerran pieni piha on haastava, mutta kyllä sinne istutettujen alueiden taakse jää jos jonkinmoista nokkosen vartta ja muuta minulle turhaa kasvamaan.



Kun puhutaan vain muutaman kymmenen neliön alasta, ei meidän pihaamme yksinkertaisesti mahdu kaikkea, mitä sinne haluaisi tai toivoisi. Yksi suuri toiveeni on joskus saada hienosti puutarhaan maastoutuva vesiaihe, puro tai lampi. En haaveile valtavista lammikoista, mutta sellaisesta vesialueesta, josta villieläimet voisivat juoda. Vesiaiheesta on hyvä tehdä kauniisti laskeutuvareunainen eli niin, että se on reunustettu esimerksiksi kivillä sen sijaan, että reunat putoaisivat liukkaan muovisina suoraan alas. Näin eläimet pääsevät kurottamaan rannalta veteen, mutta eivät jää uppeluksiin. Myös kasveja kannattaisi veden äärellä olla, jotta hyönteiset saavat omat kiitotiensä veteen ja sieltä kasvien suojaan.



Eläinten monimuotoisuus toimii myös hyvin luonnonmukaisena torjuntakeinona. Linnut syövät ötökät ja ötökät popsivat toisiaan tyytyväisenä. Varsinkin leppäkertut ovat oivia tapauksia, sillä niille maistuvat kirvat. Pelastankin jokaisen puutarhastani vastaan tulevan leppäkertun ja saatanpa viedä jonnekin ruusujen tienoille vieläpä... Hyviä vinkkejä leppäkerttujen lisäämiseksi otan mielelläni vastaan!

Yksi on meilläkin liikaa ja se on lehtokotilo - ja sen mukanaan tuoma kokonainen suku! Haluaisin olla niillekin myötämielinen, mutta ne pirulaiset ovat popsineet ilolla aivan kaikkia istuttamiani kasveja ja haluaisivat jättää jäljelle vain limaiset, kalutut varret. Ei, niille minultakaan ei riitä myötätuntoa! Olen kuullut, että kanat syövät niitä mielellään. Haluaisikohan joku tuoda kanansa lihotusleirille?


Näin talvella on hyvää aikaa katsella myös teemaan sopivia videoita. Ja huokailla vihreyden ja värein perään samalla myös.



7 kommenttia :

  1. Voi että, jälleen upeat kuvat ja vielä villieläimiäkin kuvissa mukana, ihania! Olen hiljalleen lisännyt puutarhaani perhoskasveja ja leppäkertun kun näen, toivotan sen erittäin tervetulleeksi. Meillä ei ole lehtokotiloita tai muita sellaisia iljetyksiä, mutta aina etanan löytäessäni vien sen kanoille makupalaksi!

    VastaaPoista
  2. Oih. Ekassa kuvassa on lapsuuteni lempikukka: käärmemäinen liaani :D

    VastaaPoista
  3. Oih, mulla pyörii taas sukat jalassa, kun lueskelen sun postauksiasi. Kuvat on niiiin ihania ja aiheet mahtavia. Saanhan kehua :)

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  4. Tässäpä tärkeä aihe ja ihanat kuvat kaupan päälle. Kaupunkipihoilla voi tosiaan olla suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle, ja pienikin piha voi olla keidas pölyttäjille ja linnuille. Sinulla sellainen mitä ilmeisimmin on!

    VastaaPoista
  5. Pienikin piha voi olla keidas luonnon monimuotoisuuden kannalta, ja kaupungissa pihat ovat usein pieniä. Kunhan on näitä kukkivia kasveja, ja sinulla selvästi on niitä paljon!

    VastaaPoista
  6. Leinikkipelto - ihanaa! Suloisia kuvia pikkueläimistä!

    VastaaPoista
  7. Hyvä asenne ja mukava postaus! Tykkään. :) Mielestäni siistiksi hoidetut ja kivetyt monokultuuripuutarhat ovat turhan yliarvostettuja. Etenkin kaupungeissa pienet takapihat saisivat olla luonnon monimuotoisuuden keitaita. :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!