torstai 4. helmikuuta 2016

Vertailusssa: Punahatut ja hohdekukat

Ajattelin, että joku muukin voisi hyötyä kahden saman tyylisen kasvin vertailusta, joten aloittelen tällaista kirjoitussarjaa näin talvella, kun ensi vuoden kasvivalintoja ehtii hyvin miettiä. Lisäksi tietotaitoa voi kätevästi jakaa kommenttilootassa, joten laittakaahan omia kokemuksianne tulemaan.

Ensimmäiset valitsemani kasvit ovat auringosta nauttivia ja molemmat myös erilaisten hyönteisten mieleen helpon laskeutumisalustansa vuoksi. Molemmat ovat kooltaan isohkoja, noin puolesta metristä yli metriin. Tänään vertailussa siis punahatut ja hohdekukat.


Punahatut (Echinacea) ovat olleet omia suosikkejani jo ennen puutarhaharrastuksen alkua. Nykyään arvostan niiden kuvauksellisuuden lisäksi pitkään kestävää kukintaa, sateenkestävyyttä ja vankkavartisuutta. 


Punahatut ovat usein nimensä mukaan punertavia. Värivaihtoehtoja ovat hyvin saatavilla olevat vaaleampi punainen sekä valkoinen, harvemmin tarjolla ovat erikoisempi limenvihreä 'Green Jewel', vaaleanvihreän ja vaaleanpunaisen sävyinen 'Green Envy', kirkkaan oranssi 'Tik Torch' ja persikan sekä ruusunpunaisen sekoitus 'Summer Sky'. Punahattuja löytyy myös kerrottuina versioina, mm. 'Pink Double Delight'.

Punahatut kukkivat Suomessa elo-syyskuussa. Punahattuja on useammalla eri lajinimellä, muun muassa rohto-, tarha- ja kaitapunahattu, mutta yleensä ne ovat kaunopunahattuja (Echinacea purpurea). Omassa pihassani kasvaa kaksi eriväristä kaunopunahattua, valkoinen 'Alba' ja purppura 'Magnus'. 

Kaunopunahattu (Echinacea purpurea 'Magnus')

Valkoinen punahattu 'Alba'

Punahatut ovat erinomaisia päiväperhosen mehikasveja.

Punahattujen nuputkin ovat mielenkiintoisia.

Keltaisia hohdekukkia arboretumin liekehtivässä istutuksessa

Punahatut menevät minulla helposti sekaisin hohdekukkien (Helenium) kanssa. Nämä aurinkoisen väriset kukat ovat eritysesti mehiläisten mieleen.

Syyshohdekukka 'Moerheim Beauty' tai 'Sahin's Early Flowerer'

Hohdekukkia istutin viime vuonna taloyhtiön kesäkukkaruukkuihin ja sitten syksyllä toiveikkaana taloyhtiön istutukseen. Liekö vikaa ollut kastelijassa (allekirjoittanut) vai viime kesän keleissä, mutta ne kasvoivat ainakin ruukussa hiukan honkkeleiksi ja kiemuraisiksi. Ne ovat ymmärtääkseni hyvin vaateliaita, eivätkä viihdy helposti montaa vuotta samassa paikassa. Suomessa niiden talvehtiminen on epävarmaa. Täällä kannattaakin suosia lajikkeita, jotka kukkivat aikaisin, muun muassa koreahohdekukka (Helenium hoopesii) kuuluu näihin. Syyshohdekukat (Helenium Autumnale-ryhmä) ovat epävarmempia selviytyjiä, ja vaativat hyvin läpäisevän kasvualustan talvehtiakseen.


Hohdekukkien terälehtien värimaailma on keltaisen, oranssin ja tummien okran sävyjen täyttämä. Keskiosat ovat keltaisia, vihertäviä että ruskeita tai monivärisiä.

Syyshohdekukka 'Moerheim Beauty' tai 'Sahin's Early Flowerer'.

11 kommenttia :

  1. Minulla odottavt punahatun siemenet kylvämistä..:)

    VastaaPoista
  2. Punahatut ovat minunkin suosikkeja! Vaaleanpunaista ja valkoista kaunopunahattua minulla on jo, mutta tuosta limenvihreästä 'Green Jewelistä' haaveilen kovasti.
    Noiden mainitsemiesi loistavien ominaisuuksien lisäksi punahatut kukkivat hyvään aikaan, kun moni keskikesän perenna jo lopettelee kukintaansa. Ja ne käyvät sekä perinteiseen että modernimpaankin puutarhaan.
    Olet muuten uudistanut blogiasi niin kauniisti!

    VastaaPoista
  3. Ihania väriläiskiä molemmat! Minulla eivät punahatut pärjää, sillä ne kuuluvat peurojen herkkuihin, ja ovat ne hohdekukkiakin napsineet. Savimaa on muutenkin hankala näille molemmille suvuille. Ihania olisivat kyllä...

    VastaaPoista
  4. Aivan uskomattoman upeita kuvia jälleen, herkullisia! Kivipellossa viihtyy punahatut, pionipenkin rinteessää vallankin hyvin, kasvoivat toistametrisiksi. Mulla on vain tuota perinteistä punahattua, taidanpa etsiskellä muitakin värejä, lime taitaa olla vallan ihana! Syyshohdekukkia meillä on kasvanut jo vuosia ja koska ovat kellansävyisiä niin eivät kuole helpolla :D

    VastaaPoista
  5. Oi, kiitos tästä ihanasta väriterapiasta!
    Punahatut kuuluvat uudempiin suosikkeihini. Parina kesänä olen onnistunut kasvattamaan niitä siemenistä. Uudet värit voisivat olla kokeilemisen arvoisia.

    VastaaPoista
  6. Ensi kertaa vieraisilla ja mitä upeita kuvia täältä löysinkään.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuvia. Punahattu on minunkin suosikkini. - Blogissani on arvonta, jossa on palkintoina mielenkiintoisia puutarhakirjoja. Käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat!
    Punahatut ovat niin kauniita:)

    VastaaPoista
  9. Meillä punahatut ovat olleet arempia kuin syyshohdekukat. Molemmista pidän, punahatuista ensin värinsä takia, mutta syyskukkijoita kun ei voi olla liikaa, laitoin puutarhaan myös tuota Moerheim beutya ja olen aika ihastunut:)

    VastaaPoista
  10. Punahatut tulivat meille yllätyksenä ihan kuin tyhjästä. En tuntenut koko kasvia ja ihmett
    elin mitä kukkapenkiini oli ilmaantunut. Punahattu ei kuki ensimmäsenä vuonna ja onneksi en kasvia hävittänyt. Ihastus oli valtava kun kolme vankkaa tainta seuraavana kesänä aukaisi monet monet nuppunsa.
    Olen punahattuja lisännyt siemenistä ja valkoisen ostanut muutama vuosi sitten.
    Syyshohdekukkaa ei minulla ole ja kukkana se on minulle vieras.

    VastaaPoista
  11. Oih, molemmat ovat suuria suosikkejani! Kauniita, selkeitä, kukkivat pitkään ja houkuttavat perhosia. Ovat varsin ihania preeriatyylisissä istutuksissa heinien kanssa, mutta sopivat kyllä moneen muuhunkin tyyliin. Tämä talvi on nyt niille koettelemus, kun on ollut niin oudot säät. Tähän asti ovat hyvin talvehtineet kohopenkeissä, jossa maa on talvella kuivaa. Kukkavarsia en näistä katko talveksi, vaikka muuten siivoan aika radikaalisti talveksi koko puutarhan.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!