torstai 17. maaliskuuta 2016

Valkoinen vai vaaleanpunainen?



Nyt on edessä kevään 2016 tärkein kamppailu! Kumpi puhuttelee sinua enemmän, valkoinen vai vaaleanpunainen ruusu - ja miksi?







tiistai 8. maaliskuuta 2016

Puutarhani hetki


Olen pohtinut, että milloin on minun puutarhani paras hetki. Onko se keväällä, kun ihkaensimmäiset väriläiskät vihdoinkin ponkaisevat, no okei, kituuttavan hitaasti hivuttautuvat mullan joukosta näkösälle? Vai onko se kenties alkukesän aina yhtä yllättävä värirunsaus ja nopeasti ohimenevä pula päivistä, jolloin pysyä kaiken perässä?


Olen kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että meidän puutarhamme on tehty loppukesää varten. Sellainen oikein lämmin, paljaita varpaita paijavaa iltapäivä, jolloin on vähän unelias olo, kun kuuma päivä alkaa jo taittua iltaan. Kesä jo niin pitkällä, että kaikki kasvit antavat viimeisillään parastaan. Joka puolella pastelleja piristämässä ja voimakkaampia värejä muistuttamassa, että meillekin on sijamme. Alkukesän kotiloryntäys on taltutettu ja kuivan paikan kasvit näyttävät taas, miksi niitä valitsinkaan.


Milloin on sinun puutarhasi hetki? Tämän haasteen voivat kaikki halukkaat poimia mukaan ja kerätä tunnelmien oheen kuvia juuri siltä parhaalta ajalta. Koska, kun nyt katsoo ulos, ei muistaisi ollenkaan mitään värejä olevankaan ja kaikki ne tuntuvat olevan vielä aivan liian kaukana.