perjantai 8. huhtikuuta 2016

Keväiset multasormet


Pääsin siivoamaan takapihaa, kun lumet ovat suurimmaksi osaksi sulaneet ja vain varjossa on enää läntti jäätä, joka sekin askeleen alla antaa jo ihanasti myöten. Oli niin ilo työntää sormet pitkästä aikaa multaan, ravistella ruukunjämät mullaksi penkkeihin ja nakertaa taljentörröttäjät maahan.

Löysin lehtien joukosta myös ensimmäisen leppäkertun, jonka peittelin vielä niille sijoilleen uinumaan. Niin lämmintä ei ole, että se olisi vielä herännyt. Joku vinkkasi, että lehtiä ei vielä kannata kerätä pois, joten minäkin jätän sen homman suosiolla myöhemmäksi, ja toivottavasti näin tarjoan leppäkertuille mahdollisuuden. Pelkästään talventörröttäjien siivoaminen tekee jo ihmeitä. Olen jo vuosia jättänyt syksyisin pihan siivoamatta, jotta ontot kasvien varret tarjoavat ötököille talvehtimissijoja ja kesäiset kukkavanat siemeniä linnuille.

Maasta punkee monia hyvin terhakoita piippoja. Ensimmäinen krookus on kukassa ja lisäksi ihanat, pikkuriikkiset posliinihyasintit (kuvassa) ovat monin paikoin jo päässeet kukkaan asti. Keväällä on erityisen tärkeää katsoa oikein lähelle ja huomata kasvun voima. Jos yleisesti vilkuisin vain laajempia kuvia, eivät ruskea nurmikot ja lehdettömät puut oikein innosta uskomaan mihinkään kevääseen. Mutta kas kun polvistuu sinne kasvien juurelle, siellähän on elämää vaikka kuinka paljon! Ja joka vuosi huomaan myös unohtaneeni, mitä missäkin tarkalleen ottaen kasvoikaan ja miltä tuonkin kasvin nuoret alut näyttivätkään. Ehkä ne vuosien saatossa jäävät päähän, nyt olo on lähinnä iloisen unohtavainen, kun uusia kasveja nousee esiin. 

Eilen bongasin punarinnan meidän puutarhasta, en muista sellaista ennen Suomessa nähneeni. Kuunneltuani hetken sen laulua, totesin, että kyllä niitä täällä meillä liikkuu aivan jokapäiväisesti, mutta pysyttelevät piilossa. Pikkulinnut ovat minulle jonkinlaisia henkiolentoja, ja olenkin aina iloinen niitä nähdessäni. Ensimmäisen kurkiauran bongasin tänä aamuna ja joutsenia on näkynyt jo useampiakin maaseudun suunnalla. Ehkä se kaihoisin on kuitenkin mustarastas, jotka maalla täplittävät vielä paljaita haavanoksia ja niiden kaunis viheltely pistää oikein pysähtymään kuuntelemaan.

Meillä on meneillään isompi projekti jokilaakson maisemissa, ja sinne käypi suunta tänäkin viikonloppuna. Pakollakin mielessä vilahtelevat jo ajatukset siitä, että josko tänä vuonna alkaisi syntyä myös se haaveilevani mökkipuutarha...

Oikein ihanaa, keväistä viikonloppua kaikille lukijoille :)

10 kommenttia :

  1. kevään ihmeita:) Ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis postaus jälleen! Keväällä tulee mieleen vain kauniita ajatuksia! Näin sieluni silmin sinut peittelemässä leppäkerttua!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana lukea moisia keväthehkutuksia! Täällä on kaikki vielä edessä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiva oli lukea tätä postaustasi. Keväinen tunnelma välittyi - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Tuo oli hyvä neuvo polvistua sinne maahan katsomaan mitä siellä näkyy, eikä vaan katsoa sieltä korkeuksista isoja alueita.
    Parasta on kyllä se että kaikki on vielä edessä päin.
    Niin kiva postaus oli sinulta.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Posliinihyasintit ovat suosikkejani, upeita, vaikka ovatkin niin pieniä. Koetan juuri vastata Puutarhasi hetki -haasteeseesi, sillä meidän pihallamme ei ole toistaiseksi vielä paljonkaan katseltavaa.

    VastaaPoista
  8. Minäkin hämmästyin kun näin punarinnan meidän lintulaudalla! Ja mustarastaita on ollut todella runsaasti ruokailemassa laudan alla!
    Ihan kohta meilläkin kukkii, lumikellot ja virvaliljat:)

    VastaaPoista
  9. Nyt blogissani vastaus Puutarhani hetki -haasteeseen!

    VastaaPoista
  10. Moikka! Miten osin aurinkoinen viikonloppu meni? Tulin tänne piipahtamaan katsoakseni, oletko päivitellyt mökkikuulumisia :)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!