keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vihertävä lainapuutarha


Kevät on ennättänyt lainapuutarhaankin. Säteet kiertävät pihapiirin rakennukset, löytävät lehvästöt, sievät nuput ja vielä tulevat kukatkin. Lainapuutarha herää, kuten satoja vuosia aiemminkin, kuten sitä seuranneet silmät ovat sukupolvesta toiseen heränneet kevään ihmeeseen. 







tiistai 9. toukokuuta 2017

Vaahteran herääminen


Mökin nurkalla tämäkin puu.


Ja sen tuoreet kukat odottavat kiireisiä...



Sieltä, sieltä niitä jo tuleekin! Kiire on, täyttäkää mesivasut!




Onni on oma vaahteramäki, onni on kevään sineä vasten kiljuvanvihreät, uudet lehdet!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kevätaamuna


Kevätaamun kuulaus, nousevan auringon kulta, joessa vielä leijuva yön usva, vastavihertyneet pellot ja kimmeltävät kastepisarat... Kukaan ei vielä ole hereillä, paitsi linnut ja minä. 



Syreenien kauniit lehtinuput avautuvat hiljakseen. 


Vaahtera kukkii aivan pian.







keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Talven ja kevään liittymäkohta

 

Talven suunta on taittunut vahvasti kevääseen. Vielä riittää lunta, pakkastakin ja komeita jääpuikkoja päivän auringon sulattamina. Jossakin muualla kukkivat ensimmäiset kukat, mutta vielä ei ole niiden aika täällä. 



keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Hämyinen toukokuu


Etupihalla alkaa toukokuussa vasta vihertää. Maa on pitkään jäässä ja lumet sulavat viimeisenä, joten kasvun ihmettäkin odotellaan pitkään. Mutta hiljalleen syksyisten puutarhakärpästen sesonginjälkeisten puraisujen perään olemme laittaneet etupihaakin mukavaksi. Vielä on paljon katettua alaa, mutta sekään ei haittaa. Ne tärkeimmät eli keväisin niin kaunis japaninriippalehtikuusi sekä pesäkuusi ovat paikoillaan. Kuvasta näkee, miten vaikea talvi verotti myös lehtikuusen oksia, mutta onneksi se on kova kasvamaan silti. 



Olen virallisesti julistanut lehtikuusenvihreän kevään teemaväriksi. 


Jaloangervot ovat vielä pieniä, mutta joka vuosi kasvavat kuitenkin. Vielä kun tarkasti muistaisi, mikä niistä on mitäkin lajiketta! Istutettuna ovat muun muassa isotöyhtöangervo (Aruncus dioicus), jaloangervo (Astilbe x arendsii ’Younique White’ ja Erica’), japaninjaloangervo (Astilbe Japonica-ryhmä ’Europa’) ja pikkutöyhtöangervo (Aruncus aethusifolius). Osa niistä kukkii jo, mutta kaikki eivät ole mielestäni kukkineet. Annan niille kuitenkin aikaa, koska paikka on todella haastava ja on jo suuri voitto, että ne selviävät talvista. 


Etupihan voittajia ovat saniaiset. Nämä valloittavat lonkerot kuuluvat kotkansiipisaniaiselle (Matteuccia struthiopteris), joka oli yksi ensimmäisistä etupihan kasveista. Se on viihtynyt niin hyvin kuin tuolla paikalla vain voi. Tänä vuonna olisi edessä kasvustojen jakaminen.



Tämä saniainen on luonnon omaa tuotantoa ja minusta niin kaunis! Se saa jäädä paikalleen ja sitä varjelen heiniltä ja muilta tuholaisilta parhaani mukaan. Sain idean saniaisista, kun niitä luonnostaan työntyi maasta jo ennen istutusalueen muodostumista ja ilmeisesti se oli hyvä päätös tällekin lajille. Tunnistaako joku tämän yllä olevan lajin?

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kesäkuuhun keskittyen



Näin talvella on hyvin aikaa muistella (meille huonomuistisille kuvien avustuksella), mitä missäkin kasvoi, mitä tulikaan istutettua ja minne ja miten kävi senkin poloisen viime vuonna. Kesäkuussa puutarhainnostus on vielä tuoretta, joka puolella on muka aukkopaikkoja ja ihan kaikkialle voisi hommata lisää taimia. Joku saattaa hiukan menettää sydämensä sellaiselle kasville, mitä ei ollut alkujaankaan ostamassa, joku toinen pitäytyy tiukasti laaditussa listassa... Ja hölyn pölyt! En tunne yhtäkään puutarhaihmistä, joka ei innostuisi uusista kasveista ja lajeista tai lajikkeista ja jonka mukaan ei tarttuisi ex tempore -ostoksia. 

Tässä kuvassa olen täyttämässä takapihan viimeisintä kasvitonta aluetta, vaikkakin ihanainen Haikalan-tuliaisena hankittu Juhannusmorsian päätyikin lopulta toiseen kohtaan. 


Portilla vuokkopuutarhassa pusketaan täyttä häkää arovuokkoa. Siinä on yksi parhaimmista hankinnoistani ikinä - leviävä, mutta kukintansa jälkeen muille tilaa antava, kaunis kukka. Pientä tiiliprojektia pukkasi, mahtoivatko päätyä lopun polun reunukseen nämä? 


Omenapuun alla kellukat ojentelevat pitkiä kukkavanojaan. Tykkään näistä kyllä, mutta niille on vaikea löytää sopivaa paikkaa, jossa ne eivät olisi pidemmän päälle tiellä. Viime kesänä taisin leikata kukkavat lopulta alas. 


Ruohontuppaat, penteleet, kasvavat kaikkialla. Tässä olen tainnut kaivella niitä kukkamaasta polulle, jonka haraan aina rikkakasvikierroksen jälkeen puhtaaksi. Hiekkapolku on kyllä ollut helppohoitoisin vaihtoehto nurmelle, silloin tällöin vähän haraa ja haravaa, ja puhdas on. Ei vaadi leikkaamistakaan ;)


Etupihan varjopuutarhaprojekti voi paksusti. Jopa niin paksusti, että sitä on paras kuvata näin alkukesällä, ennen kuin totuus paljastuu. Olen tietoisesti yrittänyt ylläpitää sammalta, se kun mielellään varjossa kasvaa. Näistä kuvista on muuttunut maisema jo paljon, kun olen laajentanut istutuksia nurmikon puolelle. Itse asiassa etupihalla ei ole enää kahteen kesään ollut ollenkaan nurmikkoa ja uusi naapuri, jonka kanssa jaamme etupihamme, istutti omalle puoliskolleen rhodoja ja jatkoi edellisen naapurin innostamana hakkeella kattamista. Nurmikko oli täällä kitulias joka tapauksessa, joten voin olla vain tyytyväinen tästä :) 


Etupihalla kasvaa erinäinen määrä erilaisia jaloangervoja. Ne ovat viihtyneet yhdessä naapuriasunnossa, joten ajattelin niiden viihtyvän tässäkin. Kylmä varjo takaa kuitenkin sen, että kaikki kasvaa erityisen hitaasti, joten aivan näiden parasta antia ei vielä olla päästy nauttimaan. 


Ikkunan alla on kesäkuussa vielä mukavan vehreää, eikä mikään kasvi ole päässyt valloilleen. Tämä penkki vaatisi jakamista ja uudelleenjärjestelyä, varsinkin kun viime talvi vei sieltä vaikka mitä. Ja minulle niin rakas japaninvaahtera ei ikävä kyllä selvinnyt maassa, vaikka ensialkuun näyttikin keväällä elon merkkejä. Kevään ilmat voivat olla petollisia myös kasveille. Tässä se kukoistaa kuitenkin vielä ruukussaan. 


Takapihalla aamuauringossa on vielä kesäkuun alussa hyvinkin sinisävytteistä, mutta aurinko ojentelee jo ensisäteitään tännekin. Jos etupiha on pimeä ja kylmä, on takapiha samoissa määrin valoisa ja erittäin lämmin, jopa kuuma.  


Hopeahärkki yrittää pärjätä rikkaruohoille, jotka sen mukana naapurista meille kantautuivat. Kesäkuun alussa tämäkin on vielä mahdollista... Naapurit ovat lahjoittaneet vaikka mitä kasveja vuosien saatossa. Täällä kotiloalueella ei kannata muualle paljon lahjoittaakaan. Meiltäkin saisi, jos joku kotilollinen puutarhailija haluaa tulla jotakin kaivamaan, vink vink. 


Vuodet ovat vierineet, nurmikkoala on vuosi vuodelta pienentynyt ja lopulta kadonnut sekä etu- että takapihalta kokonaan. Kasveja on valtavasti, eikä niissä ole enää päätä eikä häntää. Jos joskus oli jonkinlainen idea, suunnitelma tai väripaletti, nyt on käsistä riistäytynyt runsaus ja joka puolella aivan kaikkia värejä. Näin kevätkesällä paletti on vielä suhteellisen sävy sävyyn, mutta odotapas elokuuta :)

Minkälainen on kesäkuu sinun puutarhassasi?

perjantai 20. tammikuuta 2017

Oi ihana toukokuu!


Uskoisin, että en ole ainoa, joka nimeäisi toukokuun suosikkikuukaudekseen puutarhassa. Jo pelkkä uusi, tuore, kirkas vihreä puissa riittäisi siihen. Mutta entä sitten kaikki kukkivat puut, vielä kaiken valtaamattomat rikkakasvivauvat, puolittain lehtien taakse piiloutuvat näkymät, auringon hehkuva valo päivisin ja iltojen kuulaus?

This post celebrates the month of May. It is when this lush green hits our latitudes, when the dreads of winter are past us and we're welcoming the first blooms. This is May in our tiny suburban back garden. I hope this makes more sense to my international visitors. If you wish to see more in English, just leave a comment below and I'll see to it :)


Polun reunoja ei vielä ole valloitettu joka suuntaan kaatuvilla, pitkillä versoilla. Orvokit kylväytyvät jonkin verran joka vuosi ja tuoksuvat aivan mielettömän ihanilta näin keväällä. 


Toukokuuta on ihana muistella ja vielä ihanampi unelmoida seuraavaa. Muistatteko tädykkeiden sinimeren, kun pikkiriikkiset nuput aukesivat paljastaakseen nämä kukat?


Vanhat, maalta tuodut akileijansiemenet tuottivat näin kauniita nuppuja ties missä ihanissa, keväisissä sävyissä. Nyt toivon, että löydän näille myös täydellisen paikan mökkipuutarhan hiukan varjoisimmista osista. 


Laukkojen violetit kukat nekin avautuivat, vihdoinkin. Joka vuosi ihastelen niitä, enkä kuitenkaan muista syksyisin ostaa lisää sipuleita. Näitä pitäisi olla paljon!


Vuokkonurkkauksessa kevät on kiireistä aikaa, että ehtii bongata jokaisen vuokon erikseen. Arovuokot ovat olleet joka vuosi runsaskasvuisia ja aina yhtä suloisia, vaikkakin haluavat kaartua kohti valoa kuvaajasta poispäin. 


Pölyttäjät ovat toden teolla löytäneet pieneen puutarhaani. Keväällä jokainen niistä aiheuttaa ilon kiljahduksia ja toivotan ne tervetulleeksi. Muista mönkijöistä aiheutuvat, spontaanit kiljahdukset saattavat myös kaikua pihamaalla ;) Maata tönkiessä vastaan saattaa tulla sen verran monta jalkaparia, että hiukan inhottaa, vaikka tiedänkin niiden kaikkien olevan tarpeellisia. Yritänkin peitellä öttiäiset takaisin sinne, missä ne olivatkin ja jatkaa itse mullan tonkimista muualla. 

Minkälainen on sinun ihana toukokuusi? 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Rakas puutarhaystävä,


eli juuri SINÄ! Täällä blogimaailmassa kiertää tällä hetkellä ihana haaste, jonka Pauliina laittoi näin oivasti liikkeelle. Haasteessa saa kehua ystävää sielunsa kyllyydestä. Kävin kiertelemässä blogeja - kuukausien tauon jälkeen tarkoituksenani vihdoinkin kommentoida kaikkea ihanaa, mitä olette tänne julkaiseet - ja tuon haasteen myötä reissu meni ihan itkuksi. 

Tänään on otollinen päivä itkeä ilosta ja ihmisten hyvyydestä ja samalla tirauttaa muutama kyynel myös elämän lyhyydelle, jokaisen tärkeydelle tässä maailmassa. Viime viikkoina on tästä maailmasta poistunut jo kaksi ihmistä, joilla on ollut varmasti iso merkitys läheisilleen, kaikille, keitä he ovat päässeet koskettamaan. Minua nämä ihmiset ovat koskettaneet vain välillisesti, mutta jokainen tietää, että koska vain kyseessä voisi olla oma läheinen. 

Minä en ehkä juuri nyt osaa ottaa varsinaiseen haasteeseen osaa niin kuin muut ovat tehneet. Minulle luontevin tapa on puhua kameran linssin läpi ja tallentaa, mitä näen ja yrittää niin pukea johonkin toisillekin välitettävään muotoon pienten hetkien tärkeyttä. Yllä oleva kuva kuvastaa minulle kevään toivoa, valon tuloa, elämän käynnistymistä. Toivottavasti sen sanoma yltää yli hankien ja jäisten asfalttien sinunkin luoksesi. 

Olen tänään nähnyt kierroksellani niin paljon kaunista: sanoja toisista, jotka ovat koskettaneet teitä muita blogien takana pyöriviä ihania ihmisiä, ja niiden lisäksi niin paljon vihreää sekä kaikissa sateenkaaren väreissä loistavia kuvia viime kesästä ja sitä edeltäneistäkin kesistä. 

Talven tietynlainen tyhjyys on merkityksellistä tässä puutarhaelämässä. Mikään ei korosta värejä niin kuin lumen valkoisuus mielen perukoilla. Mikään ei lämmitä, ei kypsytä hedelmää eikä nosta pientä sirkkataimea kuten aurinko, joka Suomessa on meille annettu puutarhoihimme vain osaksi aikaa vuotta. Pimeät loppuvuoden kuukaudet petaavat sitä riemastuttavaa iloa, joka talven jälkeen on meille kaikille taas luvassa. Talvi puhdistaa puutarhapaletin ja antaa tilaa uusille nyansseille. Nyt se on selvästi tehnyt tehtävänsä minun kohdallani ja olen vastaanottavaisempi kuin koskaan! 

Halusin omistaa tämän teille kaikille, jotka käytte lukemassa ja selailemassa kuvia, kommentoimassa tai ihan vaan ohi mennen vilaisette, mitä tähän puutarha-aivoon tänään kuuluu. Jo moni on nostanut esille sen, että puutarhabloggareiden keskuudessa vallitsee sellainen yhteishenki ja konsensus, että oksat alta pois. Kuka muu voisi jakaa niin sielunsa kyllyydestä omia kokemuksiaan ja oppejaan, ja toivoa toiselle vain parasta niin tehdessään? 

Vielä tupruttaa lunta - minulle se on tärkeää ja viime talvista viisastuneena voi sanoa, että niin on näille meidän pohjoisille puutarhoillemmekin. Haluan vielä katsella hankia ja kuulla narskuvat askeleet kylmässä pakkasessa. Viiman ja horisontaalisen tuiskun voisin kyllä oikeastaan jättää pois... Mutta jos talvi on vielä jatkaakseen, otan sen ilolla vastaan. Voin vielä keskittyä vain ajatuksen tasolla rakentamaan kevättä ja sitä unelmapuutarhaa, joka kai meillä kaikilla tässä blogosfäärissä silmissä siintää. Jokaisella omansa, mutta kaikilla ihanan yhteinen, koska blogit. Kiitos siis SINULLE, koska olet mukana tekemässä tästä maailman parhaan suomalaisen puutarhabloggareiden yhteisön.